Monday, 6 September 2010
Saturday, 4 September 2010
Late translation.
Athletes life?
Ahoy everybody, been a long time, but hey, I've got plenty to tell now. This period has included a bit of this and that, mostly this. Some racing, training, work for a week. How damn interesting, ain't it?
Well if we begin from the time before the Nats. My tapering plan was on the way perfectly. I had the legs and the feeling, some stomach issues evert now and then, but nothing serious. Everything was going like planned, but there is always the big but. Those stomach problems hit me big time and my kilo went badly. Silver was a disappoinment, and neither was the trip to hospital very nice.
After a short night sleep I crawled back to the track for sprint qualification. I won it, and should have got easier opponent for the first round. But no, once again. Strongest team in Finland, played strong tactics and I got the last year Nats champ for the first round. One bad match and two good ones, booyaa – I'm in semis. Although I was in semis, I had no power or energy left to compete fully. I just rode my matches hoping for miracles. There was no miracles for me and I finished fourth. Next day we had one more race for that weekend. We finished respectively fourth in team pursuit with sprinter team.
Next weekend there was team sprint and Keirin in program. We got a bronze again with a solid and decent performance. In Keirin I was just sheer shit. My tactical faults added to little struggling with my form caused bad results. Nothing to tell to kids in future. Next week still something to do: qualification race for U23 Europeans. That was a classy ride considering all the previous rides and problems. Near the required times was good enough and I'll represent Finland in St Petersburg come September.
Next week I ended up working for Finnish Cyling Union's junior camp. I enjoyed my time there and tanned my skin a bit, (without results, too bad). Juniors were amazing and ate ice cream on my pocket money. Thanks for that!
Ahoy everybody, been a long time, but hey, I've got plenty to tell now. This period has included a bit of this and that, mostly this. Some racing, training, work for a week. How damn interesting, ain't it?
Well if we begin from the time before the Nats. My tapering plan was on the way perfectly. I had the legs and the feeling, some stomach issues evert now and then, but nothing serious. Everything was going like planned, but there is always the big but. Those stomach problems hit me big time and my kilo went badly. Silver was a disappoinment, and neither was the trip to hospital very nice.
After a short night sleep I crawled back to the track for sprint qualification. I won it, and should have got easier opponent for the first round. But no, once again. Strongest team in Finland, played strong tactics and I got the last year Nats champ for the first round. One bad match and two good ones, booyaa – I'm in semis. Although I was in semis, I had no power or energy left to compete fully. I just rode my matches hoping for miracles. There was no miracles for me and I finished fourth. Next day we had one more race for that weekend. We finished respectively fourth in team pursuit with sprinter team.
Next weekend there was team sprint and Keirin in program. We got a bronze again with a solid and decent performance. In Keirin I was just sheer shit. My tactical faults added to little struggling with my form caused bad results. Nothing to tell to kids in future. Next week still something to do: qualification race for U23 Europeans. That was a classy ride considering all the previous rides and problems. Near the required times was good enough and I'll represent Finland in St Petersburg come September.
Next week I ended up working for Finnish Cyling Union's junior camp. I enjoyed my time there and tanned my skin a bit, (without results, too bad). Juniors were amazing and ate ice cream on my pocket money. Thanks for that!
Saturday, 7 August 2010
Urheilijan elämääkö?
Hei vaan, pitkästä aikaa. Viime päivityksestä on taas vierähtänyt tovi, mutta hei – nyt on sitten paljon kerrottavaa. Tällä välillä on tapahtunut sitä sun tätä, kuitenkin enimmäkseen sitä. Kisoja, treenejä ja viikko töitä ja arkiaskareita. Hitto miten mielenkiintosta, eikö totta?
Jospa aletaan SM-kapinoita edeltäneestä tovista. Valmistautuminen (Lue: Taper) sujui suorastaan erinomaisesti. Jalat toimi ja ukolla oli hyvä fiilis, mitä nyt vähän palleaan välillä koski. Lähtökohdat oli jetsulleen perjantai illan kilsaa varten. Vaan ei se helpolla taaskaan antanut. Ne vatsan lievät oireet iskivät turpaan niin, että kilsan jälkeen oltiin kanveesissa - kramppi kai. Great stuff, pettymyshopeaa ja kaupungin sairaalaan toteamaan, että kevyttä kuumetta muttei muuta mainittavaa.
Keikka terkkarille oli sinällään itsessään jo varsinainen kokemus. Sattuipa Turussa olemaan muutakin kuin ratapyöräilyn mestaruuskekkerit – Ruisrock. Näin ollen oli potilasta, jos vaikka minkä näköistä ja hoitsuilla, niillä jotka tekivät töitään varsin kova kiirus. Kahvihuoneeseen en usko kiireen yltäneen. No joo, kieltoa kisata en saanut, enkä muutakaan kuin vinkin popsia Buranaa kipuun ja sitten jatkotutkimuksiin kotona.
Väliin palauttava tirsat, eli niin kutsutut yöunet ja aamulla takaisin radalle eräajon karsintaan. Mun osalta se oli varsin mukiinmenevä pykäisy olosuhteet huomioon ottaen. Ainoana alle 12 sekunnin ja karsinnan kärki. Eikun pareja ja alkueriä oottamaan. Parit tulivat karsinnan tulosten perusteella 1-8, 2-7 etc etc. Piti siis saada helpompi alkuerä, mikä olisi ollutkin varsin suotavaa. Vaan kun ei anna helpolla niin ei anna. Vahvempi tiimi taktikoi ja sainkin muutaman edeltävän vuoden mestarin ensikierrokselle. Odoteltuani radalla tunnin verran tuli ilmoitus, notta vain viisi tuntia alkueriin. Lähdin kämpille torkkumaan...
Alkuerät. Kierros yksi: oma moka, tyhmä jätkä. Kierros kaksi: hyvä ajo ja voitto. Näin mentiin decideriin, ja allekirjoittanut arvottiin vetomieheksi. Liikkeelle, ja kaveri alkoi ensimetreistä nojaamaan - name of the game, nääs. Hauskaa sekin oman aikansa. Kovaa vetoa loppusuoralle ja peesistä isku ohi, vai riittikö. Kyllä se piru vie riitti, eikä menny ees tiukalle: voittomarginaali alle 5mm. Booyaa ja jatkoon. Ja niin menikö ne paukut? No meni. Loput erät olin täysi statisti. Onnittelut paremmille. Sunnuntaina sudittiin vielä joukkueajossa neljänneksi sprintterien ja masterien voimin.
Seuraavana viikonloppuna ajettiin Team Sprint, jossa uusittiin edellisvuoden pronssi ihan hyvällä ajolla. Keirinstä ei sitten tullut vattuakaan, taktista mielikuvituksettomuutta omasta puolesta ja keräilyerän kautta kotiin. Sanottakoon, ettei kuskikaan varsinaisemmin tuntenut itseään alfaurooksi kisapäivänä. Toivomuksissa kuitenkin oli, että jotain saataisiin tulevalla viikolla ulos – Em-tulosraja-ajossa nimittäin. Saatiinhan siinä, flegmaattisuus oli tilapäisesti taka-alalla – liekö sitten ollut kofeiiniannos riittävän stydi tai vatsavaivat hellittämässä. Oma enkka ulkona ja rajan tuntumaan, johti siihen, että jaosto esittää minua Pietariin kisaamaan Suomen paidassa. Relief.
Seuraava viikko menikin Pyöräily Unionin leirillä työnteossa. Oranssi leiripaita päällä tuli vietettyä useampana päivänä reilut 12 tuntia, ja hauskaa oli. Ajettiin maantietä, maastoa ja rataakin. Junnut ui ja mää päätin tasotella rusketusrajoja. Valkoisesta valaasta kuoriuitui vaaleanpunainen valas. Ei sitä voinnut kuin taputtaa itseään olalle ja kirota, että kylläpä kirvelee. Ääliö mikä ääliö. Ja junnun pirulaiset vei multa taskurahat jätskihaasteissa. En syönyt jätskiä en, mutta junnut söi – mun rahoilla. Kai niiden voi näin jälkeenpäin todeta menneen hyvään tarkoitukseen ja parempiin suihin. Vai voiko? Parempi se on vaan niin uskoa. Kiitos leiristä, lenkeistä ja hyvästä seurasta kaikille – junnuille ja ohjaajaporukalle. Ens vuonna uudestaan ja kundeille viellä, cohonesit mukaan ens vuoden discoon – joohan? Muuten oli tutto perfetto, I enjoyed, kiitos.
Jospa aletaan SM-kapinoita edeltäneestä tovista. Valmistautuminen (Lue: Taper) sujui suorastaan erinomaisesti. Jalat toimi ja ukolla oli hyvä fiilis, mitä nyt vähän palleaan välillä koski. Lähtökohdat oli jetsulleen perjantai illan kilsaa varten. Vaan ei se helpolla taaskaan antanut. Ne vatsan lievät oireet iskivät turpaan niin, että kilsan jälkeen oltiin kanveesissa - kramppi kai. Great stuff, pettymyshopeaa ja kaupungin sairaalaan toteamaan, että kevyttä kuumetta muttei muuta mainittavaa.
Keikka terkkarille oli sinällään itsessään jo varsinainen kokemus. Sattuipa Turussa olemaan muutakin kuin ratapyöräilyn mestaruuskekkerit – Ruisrock. Näin ollen oli potilasta, jos vaikka minkä näköistä ja hoitsuilla, niillä jotka tekivät töitään varsin kova kiirus. Kahvihuoneeseen en usko kiireen yltäneen. No joo, kieltoa kisata en saanut, enkä muutakaan kuin vinkin popsia Buranaa kipuun ja sitten jatkotutkimuksiin kotona.
Väliin palauttava tirsat, eli niin kutsutut yöunet ja aamulla takaisin radalle eräajon karsintaan. Mun osalta se oli varsin mukiinmenevä pykäisy olosuhteet huomioon ottaen. Ainoana alle 12 sekunnin ja karsinnan kärki. Eikun pareja ja alkueriä oottamaan. Parit tulivat karsinnan tulosten perusteella 1-8, 2-7 etc etc. Piti siis saada helpompi alkuerä, mikä olisi ollutkin varsin suotavaa. Vaan kun ei anna helpolla niin ei anna. Vahvempi tiimi taktikoi ja sainkin muutaman edeltävän vuoden mestarin ensikierrokselle. Odoteltuani radalla tunnin verran tuli ilmoitus, notta vain viisi tuntia alkueriin. Lähdin kämpille torkkumaan...
Alkuerät. Kierros yksi: oma moka, tyhmä jätkä. Kierros kaksi: hyvä ajo ja voitto. Näin mentiin decideriin, ja allekirjoittanut arvottiin vetomieheksi. Liikkeelle, ja kaveri alkoi ensimetreistä nojaamaan - name of the game, nääs. Hauskaa sekin oman aikansa. Kovaa vetoa loppusuoralle ja peesistä isku ohi, vai riittikö. Kyllä se piru vie riitti, eikä menny ees tiukalle: voittomarginaali alle 5mm. Booyaa ja jatkoon. Ja niin menikö ne paukut? No meni. Loput erät olin täysi statisti. Onnittelut paremmille. Sunnuntaina sudittiin vielä joukkueajossa neljänneksi sprintterien ja masterien voimin.
Seuraavana viikonloppuna ajettiin Team Sprint, jossa uusittiin edellisvuoden pronssi ihan hyvällä ajolla. Keirinstä ei sitten tullut vattuakaan, taktista mielikuvituksettomuutta omasta puolesta ja keräilyerän kautta kotiin. Sanottakoon, ettei kuskikaan varsinaisemmin tuntenut itseään alfaurooksi kisapäivänä. Toivomuksissa kuitenkin oli, että jotain saataisiin tulevalla viikolla ulos – Em-tulosraja-ajossa nimittäin. Saatiinhan siinä, flegmaattisuus oli tilapäisesti taka-alalla – liekö sitten ollut kofeiiniannos riittävän stydi tai vatsavaivat hellittämässä. Oma enkka ulkona ja rajan tuntumaan, johti siihen, että jaosto esittää minua Pietariin kisaamaan Suomen paidassa. Relief.
Seuraava viikko menikin Pyöräily Unionin leirillä työnteossa. Oranssi leiripaita päällä tuli vietettyä useampana päivänä reilut 12 tuntia, ja hauskaa oli. Ajettiin maantietä, maastoa ja rataakin. Junnut ui ja mää päätin tasotella rusketusrajoja. Valkoisesta valaasta kuoriuitui vaaleanpunainen valas. Ei sitä voinnut kuin taputtaa itseään olalle ja kirota, että kylläpä kirvelee. Ääliö mikä ääliö. Ja junnun pirulaiset vei multa taskurahat jätskihaasteissa. En syönyt jätskiä en, mutta junnut söi – mun rahoilla. Kai niiden voi näin jälkeenpäin todeta menneen hyvään tarkoitukseen ja parempiin suihin. Vai voiko? Parempi se on vaan niin uskoa. Kiitos leiristä, lenkeistä ja hyvästä seurasta kaikille – junnuille ja ohjaajaporukalle. Ens vuonna uudestaan ja kundeille viellä, cohonesit mukaan ens vuoden discoon – joohan? Muuten oli tutto perfetto, I enjoyed, kiitos.
Subscribe to:
Posts (Atom)