Hei vaan, pitkästä aikaa. Viime päivityksestä on taas vierähtänyt tovi, mutta hei – nyt on sitten paljon kerrottavaa. Tällä välillä on tapahtunut sitä sun tätä, kuitenkin enimmäkseen sitä. Kisoja, treenejä ja viikko töitä ja arkiaskareita. Hitto miten mielenkiintosta, eikö totta?
Jospa aletaan SM-kapinoita edeltäneestä tovista. Valmistautuminen (Lue: Taper) sujui suorastaan erinomaisesti. Jalat toimi ja ukolla oli hyvä fiilis, mitä nyt vähän palleaan välillä koski. Lähtökohdat oli jetsulleen perjantai illan kilsaa varten. Vaan ei se helpolla taaskaan antanut. Ne vatsan lievät oireet iskivät turpaan niin, että kilsan jälkeen oltiin kanveesissa - kramppi kai. Great stuff, pettymyshopeaa ja kaupungin sairaalaan toteamaan, että kevyttä kuumetta muttei muuta mainittavaa.
Keikka terkkarille oli sinällään itsessään jo varsinainen kokemus. Sattuipa Turussa olemaan muutakin kuin ratapyöräilyn mestaruuskekkerit – Ruisrock. Näin ollen oli potilasta, jos vaikka minkä näköistä ja hoitsuilla, niillä jotka tekivät töitään varsin kova kiirus. Kahvihuoneeseen en usko kiireen yltäneen. No joo, kieltoa kisata en saanut, enkä muutakaan kuin vinkin popsia Buranaa kipuun ja sitten jatkotutkimuksiin kotona.
Väliin palauttava tirsat, eli niin kutsutut yöunet ja aamulla takaisin radalle eräajon karsintaan. Mun osalta se oli varsin mukiinmenevä pykäisy olosuhteet huomioon ottaen. Ainoana alle 12 sekunnin ja karsinnan kärki. Eikun pareja ja alkueriä oottamaan. Parit tulivat karsinnan tulosten perusteella 1-8, 2-7 etc etc. Piti siis saada helpompi alkuerä, mikä olisi ollutkin varsin suotavaa. Vaan kun ei anna helpolla niin ei anna. Vahvempi tiimi taktikoi ja sainkin muutaman edeltävän vuoden mestarin ensikierrokselle. Odoteltuani radalla tunnin verran tuli ilmoitus, notta vain viisi tuntia alkueriin. Lähdin kämpille torkkumaan...
Alkuerät. Kierros yksi: oma moka, tyhmä jätkä. Kierros kaksi: hyvä ajo ja voitto. Näin mentiin decideriin, ja allekirjoittanut arvottiin vetomieheksi. Liikkeelle, ja kaveri alkoi ensimetreistä nojaamaan - name of the game, nääs. Hauskaa sekin oman aikansa. Kovaa vetoa loppusuoralle ja peesistä isku ohi, vai riittikö. Kyllä se piru vie riitti, eikä menny ees tiukalle: voittomarginaali alle 5mm. Booyaa ja jatkoon. Ja niin menikö ne paukut? No meni. Loput erät olin täysi statisti. Onnittelut paremmille. Sunnuntaina sudittiin vielä joukkueajossa neljänneksi sprintterien ja masterien voimin.
Seuraavana viikonloppuna ajettiin Team Sprint, jossa uusittiin edellisvuoden pronssi ihan hyvällä ajolla. Keirinstä ei sitten tullut vattuakaan, taktista mielikuvituksettomuutta omasta puolesta ja keräilyerän kautta kotiin. Sanottakoon, ettei kuskikaan varsinaisemmin tuntenut itseään alfaurooksi kisapäivänä. Toivomuksissa kuitenkin oli, että jotain saataisiin tulevalla viikolla ulos – Em-tulosraja-ajossa nimittäin. Saatiinhan siinä, flegmaattisuus oli tilapäisesti taka-alalla – liekö sitten ollut kofeiiniannos riittävän stydi tai vatsavaivat hellittämässä. Oma enkka ulkona ja rajan tuntumaan, johti siihen, että jaosto esittää minua Pietariin kisaamaan Suomen paidassa. Relief.
Seuraava viikko menikin Pyöräily Unionin leirillä työnteossa. Oranssi leiripaita päällä tuli vietettyä useampana päivänä reilut 12 tuntia, ja hauskaa oli. Ajettiin maantietä, maastoa ja rataakin. Junnut ui ja mää päätin tasotella rusketusrajoja. Valkoisesta valaasta kuoriuitui vaaleanpunainen valas. Ei sitä voinnut kuin taputtaa itseään olalle ja kirota, että kylläpä kirvelee. Ääliö mikä ääliö. Ja junnun pirulaiset vei multa taskurahat jätskihaasteissa. En syönyt jätskiä en, mutta junnut söi – mun rahoilla. Kai niiden voi näin jälkeenpäin todeta menneen hyvään tarkoitukseen ja parempiin suihin. Vai voiko? Parempi se on vaan niin uskoa. Kiitos leiristä, lenkeistä ja hyvästä seurasta kaikille – junnuille ja ohjaajaporukalle. Ens vuonna uudestaan ja kundeille viellä, cohonesit mukaan ens vuoden discoon – joohan? Muuten oli tutto perfetto, I enjoyed, kiitos.
