Tarina kolmesta porsaasta ja valmentautumisesta

(*)

Suurin osa teistä varmaan tuntee tarinan kolmesta porsaasta ja heitä piinaavasta isosta pahasta sudesta. Tarinat opettavat lapsia, mutta muistuttavat meitä kaikkia elämän perusasioista. Tarinassa äiti lähettää possutrion matkaan sanoin: ”Menkää ja rakentakaa itsellenne oma koti. Onnea matkaan! Mutta muistakaa varoa isoa pahaa sutta!” Ensimmäinen porsas rakensi talon oljista. Toinen porsas rakensi risuista. Kolmas ahkera pikkupossu käytti aikaa pystyttäessään tiilitalon. Iso paha susi puhkui ensimmäiset heiveröiset talot nurin, mutta tiilitaloa se ei saanutkaan murenemaan. Ei vaikka puhalsi PEF-mittarin neulan pihalle. Kun talo ei kaatunut, porsaat elelivät elämänsä iloisesti hyvässä, kestävässä talossa.

Miten tämä sitten asettuu urheiluun? Tarinan viesti erinomaisesti, mutta muuten soveltaen. Unohdetaan alkusanat ja siirrytään urheilukentälle valmentautumisen maailmaan. Porsaat ovat urheilijalupauksia, jotka tavoittelevat huippua. Talon valmistuminen osuu viimeistelyyn ennen h-hetkeä. Tuo puhallus on se tärkeä hetki, kun paketin pitää pysyä kasassa.

Puhallus tulee suurella hetkellä, johon tekeminen on koko ajan tähdännyt. Sillä hetkellä, kun kaiken on onnistuttava, jotta tavoite saavutetaan. Vaan kestävätkö kunto ja kasetti? Aku Ankasta nimet lainaten Veli Viulu, Veli Huilu ja Veli Ponteva ovat stadionin hornankattilassa valmistautumassa Cooperin testiin - vain seuraavat 12 minuuttia ratkaisevat.

Veli Viulun mökki on oljista kyhätty – fysiikka ei kuitenkaan kestä ratkaisun hetkellä. Veli Viulun vuosien tähtäin murenee ja hän selviää Cooperista kymmenessä minuutissa. Veli Huilu, joka rakensi talon risuista, jatkaa vielä matkaansa, mutta kaikki ei ole kunnossa. Ensimmäiset väsymyksen tunteet saavat Veli Huilun kasetin nauhan solmuun ja homma sakkaa eli menee vihkoon. The last man standing; kuka jäi jäljelle?

Veli Ponteva, tuo ahkera, motivoitunut työntekijä, joka rakensin tiilitalon. Hän painaa viimeistä minuuttia mieli kirkkaana ja askel ylväänä. Hän otti kaiken huomioon. Hän rakensi kokonaisvaltaisesti suorituskykynsä ja uskoi itseensä vaikka muut kyseenalaistivat hänen toimintansa. Ratkaisuhetkellä, Ison Pahan Suden tullessa, hän oli ainoa, joka suoriutui tasolleen ja saavutti tavoitteensa. Hän oli valmis ja käytti tilaisuutensa.

"Some people want it to happen, some wish it would happen, others make it happen."

-Michael Jordan

_________________________________________________________________ 

(*) Kuvalähde

#arodynamics - Ajajan varusteista

Ajajan varusteet ovat pääasiallinen mahdollisuus parantaa asennon liukkautta eli Cd-arvoa. Tottakai, myös otsapinta-ala voi pienentyä varusteiden mukana, jos ne eivät alunalkaen ole tiukat ja tyköistuvat. Poikkeuksena mainittakoon kypärä, joka omaan kokemukseeni perustuen voi vaikuttaa myös otsapinta-alaan, jos se ei istu.

Kun alkuun kypäristä päästiin niin jatketaan siitä. Kypärä ja sen sopivuus asentoon on erittäin tärkeässä roolissa. Se on seurausta itse ajoasennosta ja urheilija ajotavasta. Nyrkkisääntönä voi pitää, että pitkähäntäinen kypärä sopii stabiilille asennolle ja urheilijalle, joka ei juurikaan liikuta päätään ajoasennossa. Lyhyet aika-ajo kypärät eivät usein ole yhtä nopeita vakaassa asennossa, mutta pään liikkuessa enemmän tilanne kääntyy usein päälaelleen. Aina kannattaa myös opetella ajamaan pää paikallaan, koska se on nopeampaa. Pitkäperäistä kypärää valitessa tulee kiinnittää huomiota miten kypärän häntä istuu selän ja hartiaseudun muotoon asennossa.

Absoluuttista vastausta parhaasta kypärästä ei ole, vaan se täytyy testata. Lyhyt, pitkä ja kuinka pitkä? Seuraavassa taulukossa omia testituloksiani yleisistä kypäristä esimerkkinä kypärävalinnan merkityksestä:

Kypärä	CdA ero	Tehovertailu (40kph)
Aeromaantie kypärä	0,008	+6W
Pitkä1	0,009	+7W
Pitkä 2	0,000
Pitkä 3	0,004	+3W
Lyhyt	0,005	+4W

Subjektiivinen CdA, vertailukelpoisilla toistoilla sisävelodromilla antoi yllättäviäkin eroja kypärien välille. Kiinnostavaa oli etenkin 'Pitkä 1' heikkous, jota sitten tarkastelin lähemmin kuvista ja syy selvisi nopeasti: kypärä ei istunut päähäni ja jäi korkealle päälaelle aiheuttaen siten lisää otsapinta-alaa ja vastusta.

Entäpä asu? Nyt myönnän, että testauskokemukseni liittyy ainoastaan aika-ajohaalareihin ja niissäkin itse testaamieni mallien määrä on rajallinen. Mutta toisaalta, tarkoitukseni on ainoastaan havainnollistaa asujen eroa ja teen sen kahdella laadukkaalla pitkähihaisella off-the-shelf asulla:

Asu	CdA ero	Tehovertailu (40kph)
Haalari 1	0,000
Haalari 2	0,014	+11W

Ero oli huima, vaikka molemmat tuotteet ovat laadukkaita. Mainittakoon tässä, että olen 'Haalari 1' ja sen edullisempaa mallia testannut vastakkain. Ero oli samaa luokkaa kuin tässä yllä esitetty, mutta hintaluokkakin on eri. Sopivan asun valinta saattaa tehä suuria eroja lopputulokseen. Erot johtuvat suurilta osin asunsuunnittelussa tehdyistä materiaaliratkaisuista ja saumojen sijoittelusta. Täytyy kuitenkin muistaa, että asut käyttäytyvät eri nopeuksissa eri tavoin, johtuen yllämainituista seikoista. Vaikka ero näyttää tässä merkittävältä se tasoittuu vauhdin noustessa ylös 50kmh tasolle. Vielä suurempiakin eroja voi olla saavutettavissa käyttämällä täysin räätälöityjä asuja. Täydellinen asu olisikin siis juuri sinun mittoihisi räätälöity leikkaus, muotojesi mukaan strategisesti sijoitellut saumat ja kilpailunopeuttasi varten valitut materiaalit.

Muita varusteita aerodynamiikkaan vaikuttavia varusteita ovat esimerkiksi kengänsuojat (joissa muuten on suuria eroja), erilaiset ajohanskat ym. pienet lisät. Itselläni ei testidataa ole, mutta hanskan ja paljaan käden ero on watin tai pari. Kengänsuojissa on havaittu tuulitunnelitesteissä 4-7W suuruisia säästöjä verrattuna pelkkään kenkään. Tässä tosin ei ollut informaatiota oliko kyseessä normi lapikas vai hessuhopomallin tossu. Vielä viimeinen pointti. Visiiri vai ilman? Se riippuu kypärästä. Jotkut kypärät toimivat miltei yhtälailla visiirillä tai ilman siinä missä toiset toimivat huomattavasti heikommin ilman. Visiiri kylläkin heikentää tuuletusta ja voi aiheuttaa ylikuumentumista pitkässä suorituksessa. Näin ollen se heikentäisi tehontuottoa ja tuhoaisi siten aeroedun.

Mitä tästä jäi käteen?

Ohessa esittettyjen tehosäästöjen valossa huonoimman ja parhaan kokoonpanon eroksi muodostuu: 26W!

Aika paljon. Käyttäkää siis harkintaa varustevalintoihin! :)

Urheilun psykologinen jäävuori

Olen aiemminkin kirjoittanut urheilusta, henkisestä kantista ja tuen tärkeydestä. Siitä asti olen hahmotellut, jäsennellyt ja visioinut oikeastaan omaa näkemystäni selkeämpään muotoon. Henkinen kantti on voimavara ja menestyksentekijä siinä missä kestävyys, voima ja nopeus – mutta jostain syystä se jää liian vähälle huomiolle ellei tilanne eskaloidu. Tilanteen eskaloituessa ja mopon keuliessa ollaan auttamattomasti myöhässä ja tarvitaan usein kliinisen urheilupsykologian sovelluksia. Jos jo nuoresta opettavan ja valmentavan suoritus- ja urheilupsykologian kautta rakennettaisiin valmiuksia, voitaisiin useita tällaisia tilanteita minimoida ja jopa välttää.

Moni tuntee Goodmanin jäävuori mallin, joka sopii moneen käyttötarkoitukseen. Niin myös nyt.

Perusta luodaan jo nuorena kun nuoren urheilijan persoona identiteetti alkaa kehittyä ja lajitaidot iskostuvat selkärankaan. Samassa vaiheessa pitäisi myös psykologisia taitoja opettaa ja valmentaa pala palalta. Sen tulisi johtaa kokonaisvaltaiseen urheilijuuteen - luoda pohjia valintavaiheeseen, huippu-urheiluun ja matkaan kohti unelmia. Vaikka perusta luodaan pääosin nuorena, sitä pitää silti huoltaa, ylläpitää ja kehittää läpi urheilu-uran.

Hyvälle perustalle on hieno rakentaa. Perustan ollessa kunnossa on hyvä lähteä kokoamaan palapeliä, joka lopulta erottaa finalistin ja mitalistin. Se on viimeinen kosketusyhdessä kilpailukunnon hiomisen kanssa – timantin hionta. Tässä vaiheessa etsitään juuri itselle sopivia tapoja saada kaikki ulos juuri sillä eniten merkitsevällä hetkellä. Oma tapa ei löydy välttämättä heti, ja onkin tyypillistä että asioita opetetaan, kokeillaan ja haetaan hyvinkin paljon.

Joskus jäävuori kuitenkin halkeilee ja murtuu. Useimmat halkeamat korjautuvat itsestään, kun urheilija on aiemmin evästetty kohtaamaan niitä. Hieman isommissa halkeamissa henkinen valmennus ja opettava suorituspsykologia voivat olla hyödyksi tilanteen läpikäynnin ja uusien keinojen etsinnässä. Kaikki on kuitenkin mahdollista ja jäävuoresta voi lopulta irrota lohkareita ja ongelmat kasvavat suuriksi. Tällöin kliininen urheilupsykologia on oikea ratkaisu. Nämä ongelmat eivät välttämättä johdu pelkästä suorituksesta, vaan ne voivat myös juontaa muilta elämän alueilta.

”Kun perusta on luotu, voidaan rakentaa suorituskyvyn huippu.”

Any thoughts are welcome.

#arodynamics - Asennon muuttujista

Viimeksi listasin muuttujia, joiden kanssa itse toimin asentoa virittäessäni. Asentoa säädettäessä kiinnitän erityishuomiota otsapinta-alan muutoksiin sekä ilmapussin minimoimiseen liukkauden vuoksi. Ilmapussi muodostuu syliin käsivarsien, hartioiden ja rinnan kautta. Mitä vähemmän sinne pääsee ilmaa, sen parempi. Vaihtoehtoisesti, jos sinne päästää ilmaa, se on päästettävä helposti pois - siitä muutama sana tuonnempana

Sivusta tutkimiani muuttujia ovat tyypillisesti:

• Satulankorkeus ja polvikulma
• Terveen polvikulman alue on oikaistuna melko laaja (ja vaihtelee lähteestä riippuen). Jos siis pystyy laskemaan asentoa, satulaa ja samalla ohjaamon korkeutta, otsapinta-ala pienenee – samalla tulee huolehtia kuitenkin polvikulman riittävyydestä ja terveydestä.

• Torsokulma
  • Torsokulman muutokset parantavat mahdollisesti sekä otsapinta-alaa että liukkautta. Edessä havaittava käsien ja rinnan muodostama ilmapussi oletettavasti pienenee samalla otsapinta-alan kanssa. Torson kulman pienetäminen tapahtuu paljolti muokkaamalla asennon pituutta tai droppia. Liian matala torson asento kuitenkin voi vaikuttaa suuresti hapenkulutukseen ja tehontuottoon.
• Päänasento
• Mitä paremmin pään asennon saa sulautettua hartialinjaan (sopivan kypärän kanssa), sitä enemmän otsapinta-ala pienenee ja liukkaus lisääntyy ilmapussin sulkeutuessa. Tähän vaikuttaa niin kovin moni syy (cause), että on vaikea suoraan tarjota vastausta: pituus, leveys, korkeus, droppi etc.

• Käsi, kyynervarsi ja rannekulmat
  • Nämä kulmat vaikuttavat paljolti ilmapussin syntyyn ja sen sulkemiseen. Niillä on myös iso merkitys hartioiden ja pään asettumiseen aeroasennossa. Myös liian pysty olkaluu muodostaa seinää ja heikentää ilmanvirtausta kuskin ympärillä kasvattaen Cd:tä
• Satulan paikka keskiönsuhteen
  • Vaikuttaa pääasiassa otsapinta-alaan asennon pituuden kautta ja syy-seuraussuhteen mukana myös pään asentoon sekä käsien kulmiin siten siis liukkauteen myös. Missä suhteessa tuo Cd:n ja A:n jakauma liikkuu on vaikea sanoa.
• Asennon pituus: keskiönstä (ja/tai satulasta) tangonpäihin
  • Käytännössä sama kuin edellinen: vaikuttaa pääasiassa otsapinta-alaan asennon pituuden kautta ja syy-seuraussuhteen mukana myös pään asentoon ja käsien kulmiin.
• Ohjaamon korkeus suhteessa satulaan
  • Dropin aggressiivisuus on erittäin suuri ja selkeä tekijä otsapinta-alan ja liukkauden kanssa toimittaessa. Se on suoraan yhteydessä torsokulmaan luonnollisesti ja sillä on siten myös erittäin suuressa roolissa tehontuoton suhteen – liika aggressiivisuus heikentää usein tehontuottoa.
• Kypärän sopivuus
  • Asiasta seuraavassa tekstissä tarkasti!

Edestä tutkimiani muuttujia ovat tyypillisesti:

• Kyynertukien leveys
  • Tämä leveys vaikuttaa paljolti ilmapussin syntyyn ja sen sulkemiseen. Tällä on myös iso merkitys hartioiden ja pään asettumiseen aeroasennossa. Tässä on kaksi koulukuntaa. Toiset sulkevat ilmapussin mahdollisimman kapealla asennolla. Toinen vaihtoehto on levittää pädit reisiluiden leveydelle. Se on hyvin yksilöllistä kumpi toimii paremmin, mutta tehontuotollisesti leveämpi asento on usein parempi.
• Päänasento
  • Pysty pää hidastaa ja päästää ilmaa syliin muodostuvaan ilmapussiin. Taidettiin käydä viimeksi läpi. Ja näkyy myös kuvasta. Seuraukset ovat päivän selvät, mutta syyt kuten aiemmin kirjoitettu äärimmäisen yksilöllisiä.
• Hartioiden muoto
  • Tätä voi tietoisesti parantaa 'shrug' liikkeellä, jossa ajaja tietoisesti puristaa pään   olkapäiden väliin tai työntää olkapäitä eteenpäin. Näin ollen, asentoa tyypillisesti kaventuu ja vauhti kasvaa.

Kuvien laatu tähän tarkoitukseen on hieman kyseenalainen, enkä vielä kyennyt saamaan Before/After-tyyppisesti havainnollistettua eriasioiden muutoksia. Se onkin yksi mahdollinen jatko osa vielä.

#arodynamics - Stay low, stay smooth, be fast

Yksittäisistä asentoon vaikuttavista tekijöistä asento on kuningas. Jos on kuin tiiliskivi pyörän päällä, ei kunnosta tai markkinoiden nopeimmista varusteista saa iloa täysin irti. Nojoo, ainahan niistä iloa on ja ainakin saa omia 'bragging rightsit' itselleen. Kukapa ei niitä haluaisi? Heh. Hyötyä varusteista saa, mutta ei sitä saa kapitalisoitua kunnolla huonosta asennosta. Mitä iloa on levykiekosta, jos samalla avaa jarruvarjon? Hiihtääkö joku metrisillä sauvoilla ja harvempi taitaa uida shortseissa?

Ihmisessä on liikaa erilaisia luita, niveliä, lihaksia ja erilaisia mittasuhteita. Tee siinä sitten systemaattiset ohjeet aeroasennolle. Yritän sanoa, että selkeän jatkumon luominen on käytännössä mahdotonta. Kaikki vain tulee testata ja analysoida asia kerrallaan. Olen luonut asennolle kaksi perusperiaattetta, kulmakiveä, jotka pyrin säilyttämään ja joiden perusteella toimin.

1) Stay low, stay smooth, be fast

Lähtekohtaisesti matala asento on nopeampi lähestulkoon aina. Asennon täytyy myös toimia fysiologisesti ja biomekaanisesti. Asentoa voi madaltaa pudottamalla satulaa, tankoa tai molempia. Liika aggressiivisuus on pahasta, eli W/Cda (tästä myöhemmin lisää) kärsii ja vauhti putoaa tai se voi altistaa urheiluvammoille. Aggressiivisuus viittaa siis siihen, kun mennään överiksi. Usein se näkyy ylettömänä erona/droppina tangon ja satulan välillä.

'Smooth' tarkoittaa toimivaa stabiilia asentoa. Heiluenkin voi olla nopea, mutta se vaatii enemmän tehoa. Heiluminen ja huojuminen rikkoo asentoa, ja ilmaa kuskin ympärillä aiheuttaen lisää ilmanvastusta. Käytännössä se tarkoittaa asennon osalta istuvuutta ja tietynlaista mukavuutta.

Vastaavasti korkea/mukava (ja ehkä myös tehokas) asento lisää ilmanvastusta ja hävittää vauhdin. Tyypillisesti pyöräilijöillä ja triathlonisteilla on kuitenkin varaa laskea asentoaan. Jokatapauksessa aggressiivisuus testattaessa ei ole huonoa: ääripäiden hakeminen on askel kohti optimia.

2) Cause n' effect

Ihminen ei ole robotti eikä yhdestä muotista, mutta yhteen asiaan uskon jämptisti: asennon muutoksissa syyn ja seurauksen suhden on olemassa. Yksi asia on liitännäinen toiseen jos ei kolmanteenkin. Seuraavassa pari esimerkkiä:

Ongelmat pään pitämisessä aerodynaamisesti paikallaan ja mahdolliset niskasäryt ajoasennossa eivät ole välttämättä kiinni heikosta niskasta – syy on usein liiassa 'dropissa' tai epäsuhtaisesta asennon pituudessa mitattaessa keskiön keskeltä tangon päihin.

Usein näkee myös ajajia, joilla pää on 'ankkana' pystyssä. Se hidastaa, ja paljon. Se on osin tottumus kysymys, mutta tuolloinkin se on seurausta usein jostain. Esimerkiksi jo pelkästään ajajalle sopimaton kyynärpään kulma ja ranteiden asento voi pakottaa päätä pystyyn eikä alas kuten aerodynaamisesti olisi edullista. (Kts. kuvat)

Mitkä ovat tyypillisiä muutoksia asentoon?

Ajoasentoa käsittelen kahdesta suunnasta: sivusta ja suoraan edestä. Jälleen kerran muutos sivuprofiilissa muuttaa myös etuprofiilia ja toisin päin – cause n' effect. Erilaiset muutokset ilmenevät kuvissa eritavoin, ja yksi muutos satulassa saattaa vaikuttaa lopulta aiheuttaa yllättäviäkin muutoksia.

Sivusta kiinnitän erityisesti huomiota:

• Satulankorkeus ja polvikulma
• Torsokulma
• Päänasento
• Käsi, kyynervarsi ja rannekulmat
• Satulan paikka suhteessa keskiöön
• Asennon pituus: keskiöstä (ja/tai satulasta) vaihtajiin
• Ohjaamon korkeus suhteessa satulaan
• Kypärän sopivuus

Edestä tarkastelen muun muassa:

• Kyynertukien leveys
• Ilmapussin muodostuminen käsien, hartialinjan ja rinnan alueelle
• Pään asento
• Hartioiden muoto

Hopefully, I made sense of my thoughts. Seuraavassa tekstissä tarkoitus on avata äsken listattujen muutosten konkreettisia vaikutuksia asentoon.

#arodynamics - Lähtökohtia

Esimerkki aerodynamiikan tärkeydestä tyypillisellä stetsonvakiolla CdA = 0,27 ja 5% muutoksella (huom. stetsonvakio= valistunut ja perusteltu hatusta vedetty arvio tyypillisestä arvosta):

Viitteellisessä esimerkissä ajaja haluaa saavuttaa 40km/h keskinopeuden ja tiedämme sen vaativan 275W keskitehoa täysin tasaisella, suoralla, tyynellä reitillä. Tuosta tehosta menee vähintään yli 85% pelkän ilmanvastuksen voittamiseen (ERO Sports). Mainittakoon, että luku voi olla jopa yli 90%. Kuten huomataan 5% parannuksella aerodynamiikassa pääsemme 0,6kmh kovempaa tai 11W pienempään tehon tarpeeseen. 

Mäet, mutkat ja niiden mukanaan tuomat nopeuden vaihtelut vaikuttavat tehon tarpeeseen vierintävastuksen kanssa, mutta niiden vaikutus kokonaisuuteen jää todella aerodynamiikan jalkoihin tasaisessa maastossa. Myös jarrutukset ja asennon hajoamiset ovat lopulta kokonaisuuteen vaikuttavia tekijöitä. 

Aerodynamiikka pyörän päällä tutkii siis ilman ja kuskin sekä pyörän vuorovaikutusta. Toisin sanoen, kuinka kuski 'läpäisee' ilmavirran. Moni tietää tuon maagisen lyhenteen, joka tunnetaan myös nimellä CdA. Nuo kolme kirjainta kuvaavat juuri tuota ilman läpäisevyyttä. CdA on yksinkertainen kertolasku, jossa ajajan otsapinta-ala (A) kerrotaan liukkaudella (ilmanvastuskertoimella, Cd).

Otsapinta-ala muokatusta valokuvasta

Otsapinta-ala ilmaistaan yleisimmin neliömetreinä, Se on se pinta, joka kohtaa ilmavirran – kuinka suuri möykky muodostuu ilmanvastukseksi. Se on mitä suurimmissa määrin suoraan kiinni koostasi, liikkuvuudestasi ja asennostasi, ja vähemmän varusteista. Sen kautta aerodynaamisuuden parantaminen on kokemukseni mukaan selkeämpää; kun ala pienenee – asento nopeutuu.

Tuo liukkauskerroin (Cd) on monimutkaisempi käsittää ja parantaa. On raportoitu, että tuo arvo sijoittuu 0,7 ympärille aika-ajoasennossa ja 0,9-1,1 ympärille maantiepyörällä otteesta riippuen. Se ilmaisee objektin käytöstä ilmavirrassa - kuinka sujuvasti ilma virtaa tuon möykyn yli, ohi ja ympäri. Karrikoidusti voimme verrata luotia ja arpakuutiota, joiden otsapinta-ala on sama. Ammu luoti ja arpakuutio samalla lähtönopeudella; kumpi lentää pidemmälle? Pyörälijän kohdalla asennon ”kompaktius ja luotimaisuus” pienentävät tuota kerrointa yhdessä sopivien varusteiden kanssa. Tähän vaikuttaa esim. missä kulmassa eri ruumiinosat kohtaavat ilman, asu, kypärä, kiekot ja muu materiaali?

Yleensä, kun subjektiivista CdA:ta testataan ns. jokamiehen työvälinein lopputuloksena nimenomaan on CdA. Tehtyjen muutosten vaikutusta on vaikea pilkkoa jomman kumman (A tai Cd) syyksi. Asentoa muuttamalla todennäköisesti tulee vaikuttaneeksi molempiin tekijöihin, mutta tuloksen ollessa entistä pienempi – onko sillä niin väliä kumpi paranee ja missä suhteessa? Tosin, jos tiedät otsapinta-alasi, tiedät myös kuinka liukas asentosi on.

Pähkinänkuoressa; mitä pienempään CdA-arvoon pääset sen vähemmän tarvitset tehoa samaan vauhtiin tai pääset samalla teholla kovempaa. On kuitenkin syytä muistaa, että CdA ei ole kaikki kaikessa, vaikka niin on helppo kuvitella. Siksi CdA:ta ei tule minimoida – mieluummin optimoida eli tähdätä parhaaseen mahdolliseen tehontuoton ja aerodynamiikan suhteeseen:

Kuskin minimoitu CdA on usein epämukava, tehoton ja epätaloudellinen. Ääripään hakeminen on kuitenkin hyväksi optimia etsittäessä. Optimointi on siis ”the way” ja se tarkoittaa aerondynamiikan, biomekaniikan ja fysiologian yhdistämistä. Tuo yhtälö ja balanssi taas on riippuvainen suorituksen kestosta: 10 tempo vaatii erilaista lähestymistä kuin täysmatka.

Ääripään metsästystä Liettuassa turvallisessa olosuhteessa.

Vielä sana CdA:sta:

Kun kuulet itsetestattuja CdA lukemia, ne ovat suhteellinen. Ei absoluuttinen, ei väärä, mutta suhteellinen. Absoluuttisen CdA:n saa varmimmin mitattua tuulitunnellissa, joka soveltuu hitaampiin nopeuksiin. Muut CdA-arvot ovat subjektiivisia arvioita: tehomittarin kalibraatiot vaihtelevat, vierintävastus vaihtuu ja perustuu arvioon, kaikki CdA:ta määrittelevät laskentametodit ovat arvioita. CdA:n kanssa kikkaillessa on tärkeää, että omat tulokset ovat toistettavia ja keskenään verrannollisia.

Okei, tämä oli tässä tällä erää. Toivottavasti sain havainnollistettua. :)

#arodynamics

Eräänä kauniina päivänä osallistuin Facebookissa keskusteluun liittyen ajoasentoon, aerodynamiikkaan ja muuhun siihen liittyvään. Viestejä meni ja tuli, kunnes tuttuni Marcus Lindqvist sen sanoi about näin: ”Anton, tiedät että n. 1% tämän foorumin lukijoista on enää samalla taajuudella?” Pysähdyin mietin, ja ymmärsin – ehkä. Varmasti Marcus karrikoi paljon. Samalla huomasin latovani itselleni tuttuja termejä niitä yhtään avaamatta - ei erityisen fiksua. Ehkä asiasta kannattaisi kirjoitella.

#arodynamics on tekstisarja aerodynamiikasta pyöräilyssä ja triathlonissa kerrottuna minun kokemastani, lukemastani ja havainnoistani. Haluan tuoda esiin asioita kiinnostuneille ja samalla tehdä asiaa lähestyttävämmäksi kaikille pyöräilyn ja triathlonin harrastajille. Kysyä saa ja pitää, kirjoituksen aiheita saa heitellä ja toivonkin sitä, mutta tässä on ajatusta mitä tuleman pitää (mutta varaan mahdollisuuden muutoksiin):

• Lähtökohdat
• Terminologiaa
• Asento (tämä voi ottaa parikin tekstiä)
• Varusteet (tosin, tämäkin voi ottaa pari tekstiö
• Asusteet (ei voi mitään; tämäkin voi ottaa pari tekstiä)
• Lukijoiden kysymyksiä (montako tämä ikinä ottaakaan?)

Pohjimmiltaan #arodynamics kulminoituun tähän yhtälöön:

Ref: R. Chung - Estimating CdA with Power Meter

”Aerodynamiikka on virtausmekaniikan osa-alue, joka tutkii ilman ja kiinteiden kappaleiden vuorovaikutusta niiden liikkuessa toistensa suhteen.” (Wikipedia)

Watch this space. #arodynamics

World Cup Levi, part 2

 So last time, I quite simply created some means for further discussion and out of pure interest as I find numbers intriguing when they have something to do with athletic performance. Now it is time to build a perspective to a run of slalom skiing. Lets just bear in mind that this is just a way to look at it. Still I want to maintain that all this is circumstantial and a subject for further discussion rather than concrete evidence for conclusions.

So, again we are working with the top 40 skiers' data for the reasons mentioned previously. Thereby, the mean time was 54,39 seconds. That number by itself may not be indicative of lot, when just thinking about it: a short time, less than a minute, only fraction of an hour and so on. However, it is a hell of a long time to work intensively through out – even too long in my opinion. So I guess what I am trying to say is that one doesn't win anything on the first gates.

To elaborate a bit on the last blog, I checked the correlation/relationship for the part I studied last time: Start to I2 and from I2-Finish. The time at each given split is correlated to the position at finish. As we can see, the performance on the latter part of Levi Black is far more important for the finish position:

However, I still wanted to split the last part in to two, which indicated that performance between I2 and I3 was far more important than the last bit of slope. It was the steep part as we know, but also at the latter part of the run. 

To the next thing. Pacing is term used for spreading and distributing the effort from start to finish, which is widely used in endurance and sprint sports. Yohan Blake, Jamaican sprinter, once described 200m sprint as an event requiring pacing and still the event is about 20s only. In this case, 400m sprint is more in the ballpark as far as the length goes for slalom and 400m is even more influenced by pacing.

Ask someone to run 400m, I don't think many will start flat out, I sure hope they don't. If they do, the last hundred is a hilarious to watch. That is because you die at the end, hopefully not literally. Now add the motor skills and we are at Levi. So, I'm saying that pacing could well play its part in alpine skiing, because one can't work flat out over a period of roughly 60 seconds. If you think differently, I dare to ask you to try.

Let's consider an example here from purposefully picked Swiss representatives from their position at each time split:

We have two skiers with negative splits, meaning a slower start and considerably stronger finish. Now I don't know personally any of these skiers, but I don't think the differences in their abilities aren't that apparent. Now a bit more theory and guesswork: Yule and Aerni started ”more relaxed” or probably didn't ”kill” the start. Thus they saved a bit of energy (ATP) to the end. Because during those 54,39s on averge, a skier does certainly use all of their anaerobic capacity after which they start switching to aerobic supply. The aerobic supply is slower and it most likely makes the end of the run slower.

The message here is somewhat confusing maybe. Is it worth smashing it up from the start? Maybe not. Is it worth being smart at the start and spreading the effort? Maybe yes. Could be the pacing be the make or brake at Levi? Oh well, if I only knew for a fact; but here is the TOP 20 at each splits.

Notably, we then have Mr. Hirscher being at the top crop anywhere, anytime. The whole package kind of guy.

My preliminary analysis from the recent Audi FIS World Cup, Levi

...because, after watching the race on my couch, I thought there might be something odd to be found from the results.

…and only preliminary, because I think there could still be more in the available data.

Anyway, I have the couch time at the moment, because of the (evident) tendonitis and consequently extra spare time. So, I typed some of the 1^st run data to my excel and played around a little bit.

I was delighted to watch my old friends skiing today and even more so, impressed by Joonas and Jens blasting the upper part of Levi Black. Evidently pretty damn fast skiing, but we'll come to this a little later.

So far I've only ran some basic calculations between skiers and nations. I decided to go with the top 40 an exclude solo nation representatives - namely Ryding, Kryzl and Khorosilov and just figured out some average nation rankings for the 1^st run. Levi Black is said to be one of the easier slopes in World Cup circus and it certainly has some features for analysis. It is quite simple in terms of shape: flat – steep – flat. More importantly the people at Levi are apparently the best in business, when it comes to the art of slope preparation. In other words, they inject the slope just right with water to make it icy, but in perfect balance, to hold for the whole competition. The difference between bibs is subtle, but arguably of course not negligent. However, the slope conditions at Levi even things up and the differences aren't huge.

A background note: Whilst I skied almost ten years ago, I can remember myself and my friends watching our Swedish and Norwegian compatriots just flying through the flatter parts of the slope. They knew how to 'run' across the plains. Apparently, things have changed. Today the Finnish skiers ousted our Nordic compatriots on the upper part of Levi Black.

So, from the first run results for the top 40 as national averages (2 or more skiers, n=37)presented as Total time, Start to Interval 2 (i.e. The upper flat) and Interval 2 to Finish (i.e. The steep).

One more thing:

Even though our guys rocked the upper flat, we lost considerable amount of time from Interval 3 to the finish line, which consisted of bit of steep and flat. That loss could be a result of few factors. Is it due to a crucial mistake, or maybe something to do with the energy systems or concentration. I can't say, but only think of probable answers. Anyhow mastering the first flats and declining at the last is an opportunity. The sheer 'flat flying' skill did not disappear at the steep.

These stats aren't to be taken too seriously, but maybe goes to raise interest in general.

To conduct a proper analysis of flats, I'd need to go through the videos, time each skier separately and not bluntly use official splits. As it is, I haven't included a video analysis of every performance to account for mistakes made, but as far as I remember – it is part of the sport. Analysing performance and split times in ski racing could yield insight and has therefore a potential for marginal gains.

Whilst I haven't done anything but some averages, I want to bring this babble to a conclusion. Being within two tenths from second round is good, very good indeed. There are great things to come as the season gets bit further, I believe. I keep watching you guys ;)

Anton Aro Performance

TÄMÄ ON MAINOS

Hei kaikki!

Olen aloittanut urheilu- ja suorituspsykologisten sekä urheiluvalmennus palveluiden tarjoamisen. Palvelut löytyvät alla olevista linkeistä sekä sivupalkista toistaiseksi vain englanniksi. Kehitystyö jatkuu kokoajan ja oikeat tiedotuskanavat aukeavat pian.

Bespoke Performance Psychology

Bespoke Performance Coaching

Total Performance Coaching

Tervetuloa asiakkaaksi.

Terveisin,

Anton

PS. Ei hätää, tämä oli myös viimeinen mainos - blogi säilyy ennallaan. Seuraavaksi palataan takaisin mieltä askarruttaviin aiheisiin.

Tuetaanko urheilijoita riittävästi?

Taas puhutaan tuesta. Siitä tuesta mitä urheilijat tarvitsevat matkallaan tavoitteisiinsa. Siitä tuesta, joka mahdollistaa loiston. Siitä tuesta, joka on rinnalla myös vastatuulessa. Siitä tuesta, joka on läsnä – no matter what.

Ilokseni olen kuullut, että eri lajit ja eri tasot ovat kiinnostuneet urheilun henkisestä puolesta. Se on kuitenkin lapsen kengissä maassamme ja urheilupsykologian mukana olo on hieman abstrakti käsite. Nykyinen systeemi ei selvästikään toimi. Urheilijoilta puuttuu aivan liian usein yksi olennainen taustatukirakenne – mentaalinen puoli. Monesti olemme taktis-fyysisellä puolella jopa edelläkävijöitä. Tuotamme kansainvälisen tason valmentajia, mutta omat urheilijamme eivät välttämättä saavuta mitä haluavat. Urheilija keskiössä on ollut keskeinen teema, mutta miten se on toteutunut?

Kärjistetysti me näemme urheilun mentaalipuolen ja psyykkisen valmentautumisen ongelmien ratkaisuna ja siitä puhutaan hätäkeinona. Urheilupsykologeja on tavattavissa. Heitä voi jopa tavata lääkäriasemilla. Ajatellaanpa jalkapalloilijaa, joka ei saa palloa puiden väliin ja se on mennyt jo tunteisiin. Varattaisiinko aika paikalliselle lääkäriasemalle urheilupsykologin vastaanotolle? Toivon mukaan ei. Niin sen ei ainakaan pitäisi olla. On tottakai selvää, että ongelmienratkaisulle on tarvetta tilanteen eskaloituessa, mutta monesti se olisi vältettävissä jo paremmalla valmentautumisella.

Pähkinänkuoressa; itse näen urheilun psykologisessa valmentautumisessa eri asteita:

1. aste: Kokonaisvaltainen urheilija rakennetaan pala palalta niin fyysisesti kuin henkisesti. Mentaaliset valmiudet integroidaan harjoitteluun ja urheilijan aluista kasvatetaan itsenäisiä urheilijoita, joilla on valmiudet kehittyä matkallaan kohti tavoitteitaan.

2. aste: Huippusuoritukseen tähtäävä valmentautuminen – se tarkoittaa niitä viimeisiä tuumia matkalla tähtihetkeen. Tähän kategoriaan kuuluu kaikki, jolla se viimeinenkin potentiaali otetaan urheilijasta esille h-hetkellä ja siihen valmistauduttaessa.

3. aste: Kliininen urheilupsykologia: urheilijat, joiden kohdalla tilanne on eskaloitunut ja mopo on keulinut hyvän tovin. Pallot eivät mene häkkiin, askel ei kanna, suksi ei luista ja ikivanha katastrofiteoria pätee kilpailutilanteessa tai muut seikat painavat urheilijan mieltä.

Tällä hetkellä minusta tuntuu, että kolmannelle asteelle joudutaan liian usein. Tämä taas johtuu alempien asteiden heikkoudesta urheilussamme. En usko, että kukaan nykyään yrittää rakentaa kivitaloa suolle ilman kunnon perustuksia. Miksi siis toimisimme näin urheilussa?

TUEtaanko urheilijoita riittävästi?

Emme menestyneet Riossa, muut menestyivät – vanha juttu. Venäläiset suljettiin kisoista valtiojohtoisen dopingin vuoksi, vanha juttu. Pian kävi ilmi, että Martin Johnsrud Sundby on käyttänyt astmalääkkeitä ja on niitä tarjottu myös terveille urheilijoille – vanha juttu. Nyt venäläishakkerit lopulta murtautuivat WADA:n tietokantoihin tuodakseen totuutta ilmi. Selitettyjä positiivisia näytteitä ja erivapauksia lääkkeiden käyttöön (engl. Therapeutical Use Exemption, TUE) löytyy paljon.

Jos sinulla on lääkitystä vaativa sairaus, olet todennäköisesti oikeutettu saamaan erivapauden käyttää lääkitystä vaikka se olisikin kiellettyjen aineiden listalla. Tällä toiminnalla pyritään takaamaan tasapuolista kilpailua, mutta nykyään se tarkoittaa valitettavasti muutakin. Venäläishakkerit ovat tuoneet julki huippu-urheilijoiden TUE-informaatiota tipoittain.

Minulla on pyöräilytaustaa ja pyöräilyllä taas on, kuten hyvin tiedetään, synkkä dopingtausta. Rohkenen tosin väittää, ettei se ole kuitenkaan ole sen synkempi kuin muissa lajeissa. Pyöräilystä kuitenkin löytyy selkeitä esimerkkejä sumeilemattomasta TUE:n hyväksikäytöstä. Viimeisimmät pyöräilyn ”kohut ja skandaalit” koskettavat brittipyöräilijä Bradley Wigginsiä, erivapauksia, hänen joukkueettaan ja kortisoni-injektioita.

Taannoin olen kysynyt oman astmaattisuuteni suhteen lääkäreiltä erilaisista lääkintämahdollisuuksia ja yhtä usein keskusteluissa kuullut: ”Kuules, ei meillä Suomessa niin helpolla TUE irtoa. Pitää testata ja katsoa löytyykö sitten vielä muita vaihtoehtoja”. On hienoa, että olemme tarkkoja urheilulääketieteellisten käytäntöjen suhteen ja se on syy ylpeyteen. Tosin, samaan aikaan muualla maailmassa kirjoitellaan erivapauksia yön yli flunssaan ja heinänuhaan – milloin mihinkin, jos edes juuri siihen vaivaan.

Kirjoitettaessa Sir Bradley Wiggins on myrskyn silmässä erivapauskeskustelussa ja erilaiset teoriat sekä näkemykset vellovat. Itsekin kiinnostuin tapauksesta, jossa allergiat tarvitsevat lihaksen sisäisiä kortisonipistoksia. Jopa Iso-Britannian terveysviranomaiset ovat todenneet kyseisen olevan vihoviimeisiä hoitomenetelmiä mahdollisten sivuvaikutusten vuoksi. Pikaisella tutkimuksella löytyy Wigginsin käyttämästä injektiosta muutakin mielenkiintoista. Sitä käytetään allergioihin ja allergisiin reaktioihin, joita aiheuttavat esimerkiksi muut lääkkeet sekä nesteensiirrot (esim. veri). Arvostamani eteläafrikkalainen fysiologi Jeroen Swart kummasteli eräässä haastattelussa, josko Bradley Wiggins on ollut petipotilaana ennen suuria ympäriajoja ja vieläpä usein? Ja jopa tarvinnut injektiona kortisonia? Ja palannut sängyn pohjalta voittotaisteluun? Näinpä. Tuskinpa.

Seuraavassa kommentissa Swart lakonisesti totetaa kortisonin hyötyjen olevan merkittäviä kestävyyssuorituksessa. On myös totta, että Lance Armstrongin vuonna 1999 vaiettu positiivinen kortisoninäyte oli juuri samaisesta aineesta. Entiset huippupyöräilijät Jörg Jackshe ja Floyd Landis ovat jakaneet näkemyksensä tilanteesta, eivätkä ne varsinaisesti jätä kysymerkkejä. Tässä yhteydessä injektion vaikutuksia urheilijan suorituskykyyn on listattu mm. seuraavasti: palautumiskyky ja kestävyys. Herää kysymys onko Wigginsin heinänuha todella ollut monena vuonna ennen suurta ympäriajoa niin vakava? Kysymyksiä herää myös Team Skyn toimintamalleista, joissa korostetaan puhtautta ja läpinäkyvyyttä

Oli tai ei, ongelma on erivapauksissa. Urheilijat ovat toimineet laillisesti eikä dopingrikkeitä ole tehty - periaatteessa. Säännön kirjainta on noudatettu, erivapaus annettu ja heillä on lupa käyttää lääkitystä. Meillä toimitaan kokemuksieni pohjalta toimii tiukasti sääntöjen mukaan eikä erivapauksia kirjoitella perusteettaa tai keksityin perustein. Eri maat ja eri systeemit toimivat eri tavoin. On siis melko yhdentekevää ihmetellä meidän menestymättömyyttämme huippu-urheilussa. Emme vain välttämättä ole samalla viivalla kaikkien kanssa, mutta mielestäni meidän on syytä olla siitä ylpeitä.

Lähteet:
Cyclingnews.com
Cyclingtips.com

The moral compass

I plugged a one-time update about moral disengagement a good while a go. Moral disengagement is a concept that I work with on daily basis at the university. I wrote a good text about it, but then my biggest and kindest critic, yes my mother, provided me quite puzzling feedback. It took until today that I can finally respond to it. Word to word she said something like this: ”It was a good text, but I didn't really understand it - are you writing another thesis, or what?”. And I can only acknowledge that, it was not general enough and full of scientific jargon. This is now the take two for the topic.

So, what is moral disengagement and what does it do? Simplistically, it is a series of thought patterns and actions that justify why doing wrong isn't bad after all. In essence, it is how people do harm without negative emotional feelings. The concept was originally developed by Albert Bandura.

Moral disengagement could alternatively be described as a loss of moral direction or screwing with the moral compass. People aren't born as morally disengaged, but rather it usually develops within social context one spends time in. Don't get me wrong here, it is not a case of being or being not morally disengaged. Even the most straight forward, black n' white persons do occasionally engage in justifying things to their liking. I do it, you do it and everyone walking the planet most likely does it. Or have you never done or thought something, because everyone else does it too? Have you not ever made comparisons to the advantage of your choice? I have, and I always occasionally will.

Occasional personal choices matter for sure, but they only create a toxic environment if it becomes a norm and thus, takes off. When the environment nurtures such behaviour, it slowly becomes the norm and harm can be done more and more easily – and often there are incentives for it too. For example, in corporate world people justify utterly questionable decisions, just because it is a company norm and it is for the interest and profit of the company.

There are few examples on top of my mind as the tip of the ice berg and it would be interesting to know the current state of affairs around. My question is, if the executives actually know what is going on at their companies? And, if they care? Recently at Volkswagen things got wrong and they are paying for it now. Even more recently, Nokian tyres company became engaged with such behaviour and they pay for it now. Then comes the case of Enron, which folded and declared bankruptcy back in 2001. Their actions and accounting irreregularities surely were not impartial to moral disengagement. In short, people in their right mind don't make such bad decisions and judgments.

Morally disengaged environment is well capable of making profitable decisions for a while. However, on the other hand it adds and accumulates to corruption and unethical practice – who would like to run, work for or be associated with such company? Even though profit drives business, it should not be achieved by using any means. 

And the same goes for the other walks of life.  

Practical applications of Excellence Knowledge

Last time I wrote generally about performance excellence in corporate world. This one is generally about the applicability of that knowledge by presenting some examples in context of the unique knowledge sourced from the analysis and employee development. In the next text, I'll discuss the potential benefits of such analysis in recruitment practice as it is not only the results, but also the methodological approach that can be utilized.

Unique knowledge

By obtaining vast amount knowledge of the demands required to excel in a specific position in your company, you'll improve and create a more rounded and holistic view overall. You already know that to excel, lets say, as a financial consultant it takes certain skills and abilities to do well, but still when you compare two consultants with exact same skillset – one outperforms the other.

Now that this is all hypothetical, it may be that is due to the attentional capacity and focus or that the other copes better with the given situation. It can be something else, but these determinants of excellence are undetectable from a resume. They can be detected by asking right questions and analyzing was said.

Bearing in mind that these characteristics and determinants vary depending on the position. You will gain a thorough understanding of the positional demands in your company – not only knowing the hard skills needed to succeed, but also so the softer attributes required to excel. In other words, you'll create an understanding of what makes your company and where to go next.

Employee development and engagement

With the fundamental knowledge you can then lead your company to achieve excellence by developing your employees as a team or individual and reorganizing the company where deemed appropriate. With the knowledge you have, you can profile your employees and thereby take the correct actions to achieve results.

You can develop your employees as a team and as individual by creating training programmes for them to achieve mutually agreed goals. The individual may sound as taxing and consuming task, but it has the greatest potential. Because when you treat people as a individual (assuming that you mean it really), people feel special and wanted. That positive feeling can lead to determination, passion, commitment and engagement, which are all positively associated with the level of performance. When you add that input to the training program's potential benefits, the results may be overwhelming.

The reorganization refers to the position specific analysis and the profile of an individual employee. Often a certain set of hard skills can be fit for various jobs within the company so that they could work in many positions with an induction. Now, let's pick an average sales person and study her/his profile and we find that his is a perfect match to those deemed most successful in, for example, advisory services.

You can now weigh your options. You can develop the person to improve their sales performance or reorganize, if possible. At least the conversation would be positive and easy as you'd told them how good they could be in the exemplary advisory role. There is great chance for discovering potential with the side bonus of more committed and engaged employee as, once again, the manager showed their interest in them on a highly individual level.

Performance Excellence in Corporate World

This text is hypothetical and I'm only aiming to generate thoughts and discussion. So at first I'm gonna create a hypothetical situation and make gross assumptions to make a clear example.

Lets assume that you have 1000 employees in your e.g. sales department and those 1000 employees fit the normal distribution, when it comes to the sales performance and revenue creation. There you have the elite percentile, average and below average. On fundamental basis they all have same education and thus, same set of skills and should be able to produce equal performance. Already here, one can conclude that the main thing separating them is their personality and characteristics.

Now, there is a way to create an understanding of what distinguishes the best performing population from others. In other words, what makes and creates the best? Wouldn't it be nice to have that knowledge in your hands?

That knowledge could become a multifaceted asset for company and yield growth in many ways. First and foremost, you could create a unique understanding of your workforce and the potential you have in your hands. Then, there could be designed solutions to promote and develop those desired characteristics associated with top performers to improve the overall and individual performance. It could also assist and aid the recruitment process by providing insight of the personality characteristics essential for performance excellence in the job. Furthermore, in organizational change an understanding of the employees could also have an advantage.

It is also worth noting that investing in individuals' intellectual capital will most certainly have an influence on their commitment, motivation and satisfaction in their jobs, which in turn is shown to have a positive effect to the growth of your company.

Would you be happy, if you could, for example, discover more of your current potential and recruit with greater accuracy among other possible benefits?

If you'd want to know more or have any comment and/or questions, I'd be more than happy to have a conversation.

Just a thought on mechanical doping

Those of you who know me also know that I'm all for pure sport without doping, cheating and corruption. You may also know that I'm pretty black and white as a person when it comes to that. But now I'm facing a dilemma, which I'm gonna try to express in words.

Once the news came of the mechanical doping case in cyclocross, it all broke loose when it came to that topic. The girl got punished and fined – rightly so. Now they're driving penalties for the support entourage too. Something just bothers me, so here we go. I understand the seriousness and novelty of this case, but still I can't quite get my head around this. Lets make hypothetical scenario with exaggerations at places.

A rider with or without their support crew decide upon placing a hidden motor inside a bike to boost the performance. The motor provides ”a good few watts in bursts”, when the motor is on. On the other hand, the motor acts as excess weight when the batteries are drained or the motor is off. Yet, the rider still has to do the training without motor. Luckily, the respective rider is caught.

Simultaneously, a rider with or without their support crew decide upon injecting EPO to boost the performance. The steady dosing of EPO provides the athlete with steady excess reserve of ”a good few watts” for the whole duration of the race, for the whole duration of their training and it has the potential to aid their recovery. Luckily again, the rider is caught.

Then I start to get confused.

First, people reacted with hostility towards the motor and as a way of cheating held it more severe violation than the exemplary case of  EPO or other substance for that matter. Then comes the penalties, which are the standard two years for the glowing EPO sample and six year for the mechanical cheat, and the fine of 20.000 euros. With my math there is a four year and 20k difference for cheating, which is bewildering with EPO being potentially more beneficial.

What is there to create such difference, when EPO can provide you potentially better gains? Both are frauds and totally unacceptable, but are they really so different? And why so? Because, to me they aren't.

Learning the perfect mindset from Paralympians.

With the recent allegations in the media considering some derogatory and offending behaviour towards disability athletes within British Cycling I thought to share a bit of my own experiences and work I've done with the best of the best in Paralympic sports. I'm trying keep this one more as a flowing one rather than full-on academic. First and foremost, they're superb athletes at what they do. So, please give them the respect they deserve.

While back I had the opportunity and priviledge to interview Finnish Paralympic athletes for a study exploring their 'amazingness'. In a nutshell, I highlighted those psychological characteristics and attributes that distinguishes them even from the elite. We are now talking about six amaxing athletes holding four Paralympic medals, 14 worlds medals and 11 medals from Europeans – and from the total of 29 medals 15 golds. As said; they're awesome when you measure by success.

However, that is not the point. They're even more awesome as persons. Whilst I compared them with their able-bodied Olympian colleagues, the expectable similarities were there: commitment, determination, self-confidence and motivation – you name it. Then the subtle differences were also there. For example, the Paralympians were more reliant on their support, no doubt.

I really don't have a clear cut explanation, but what dazzled me most was just their attitude towards life, sports and everything. They took the sport not just as a challenge also as a chance and opportunity to excel and achieve. Once that becomes combined to their general attitude, they become close bulletproof. They feel the pressure and hate losing – but it is not the end of the world, so they remain calm. They are masterful copers – there is always a way, you can shoot even if your finger use is limited. 

Beyond everything, there is the joy in what they do, because they can, they want and they're driven. Then there is the humour within the athletes, i've witnessed people stealing each others legs and hiding them – who the hell does that for fun? I could imagine myself being pretty angry or frustrated, if some one had taken my shoes or wheels.

I then tried to find out why are they so calm within challenge, passionate about what they do and well-balanced with their mindsets. We always got at some point to their disability. It creates a unique challenge in life and it creates adversity – they have to deal with that. Once that has been dealt with, winning becomes easy. Don't get me wrong with the term easy, there is nothing easy in winning – but winning is easier than the challenges in life.

That's what it is about. Us, able-bodied, should learn from the balance and attitude. Once we are in balance with ourselves and dedicated to what we do – we can perform. As one of the coaches said:

They've had to negotiate so many big challenges in their lives, so they just seem like immune to smaller contests.

Here we go, Paralympic games count as a smaller contest...

Finally, greeting to the athletes and coaches I had the chance to work with, if any of you happens to read this.