Friday 21 July 2017

#arodynamics – Aikataulu

Duunissa.
Betatestit ovat paketissa, ja kiinnostus on ollut mieletöntä. Olen otettu, innoissani – ja hieman stressaantunutkin. Stressiä pukkaa  varsinkin, koska aikataulut eivät ole täysin minun hallussani. Samalla myönnän, että en ollut tällaiseen kysyntään varautunut edes haaveissani.

Yhtäkaikki, olen nyt kilpailumatkalla Saksassa ja seuraan sääennusteita jatkuvasti – päästäänkö vuorille vai onko maali jossain muualla? Sekään ei ole minun käsissäni vaan ukkosen. Toisaalta, Helsingin velollakin on nyt vilskettä kun porukka viimeistelee SM-ratoja varten.

Kuskeja on nyt sitten elokuun alusta testivarauksissa mittavasti, mikä on upeaa. Aloitan pian kalenterin rakentamisen. Kalenterin kuitenkin haastaa mahdollinen sade (velodromilla ei voi ajaa), tuleva remontti (kestää noin kaksi viikkoa) ja Helsinki Velotour (joka sekin vie omansa). Näin pienellä tiimillä tekeminen vie myös oman aikansa, sillä analyysien, mallinnusten ja palautteiden laatiminen vie myös tunteja. Siksi olen nyt hieman varpaillani ehdinkö saada kaikki jo nyt kiinnostuneet palveltua tulevan syksyn aikana. Teen toki kaikkeni.

Kiinnostuneille vinkiksi; jos tiedät, että voisit käydä testissä Turussa Helsingin sijaan sekin auttaa. Turussa testit pyörivät parhaiten 14.8-27.8, sillä tuolloin velodromi on näillä näkymin Helsingin päässä pois käytöstä. Velodromin pienessä remontissa on toki puolensa, radasta tulee turvallisempi ja mukavampi paikka ajaa. Tällä hetkellä selvitän myös jo mahdollisuuksia toteuttaa osan palveluista sisällä syyssäiden mukaan. Jos te tiedätte, yleisurheiluhalleja joissa on mahdollisuus ajaa pyörää turvallisesti (kohtuullisella korvauksella) niin kertokaa minulle.

Kiitos kaikille kärsivällisyydestä jo nyt. Aurinkoista loppukesää ja iloisia kilsoja! Turussa puolimatkalla varmaan näenkin jo osan teistä, nykäiskää hihasta!

Anton
anton.a.aro[at]gmail.com

Tavallista parempi toimisto

Wednesday 5 July 2017

AroDynamics – Tuulen viemää


Suurnopeuskuvaa kulmien kanssa

Eilen live bikefitin peruuntuessa asiakkaan flunssa vuoksi, päätin itse testata erinäisiä asioita tuultenkin tarjotessa siihen hyvän mahdollisuuden ja koska palveluun kuuluvat tuoreet kahvit oli keitetty. Tuulet tuntuivat kovilta ja olivat kovia. Tarkasteltuani Ilmatieteenlaitoksen dataa jälkeenpäin olivat tuulenpuuskat olleet parhaimmillaan yli 12m/s. Yritin silti pitää nopeuden mahdollisimman tasaisena. Se johti tuotetun tehon vaihteluun aina 170W ja 325W välillä yhden kierroksen aikana, vaikka nopeus säilyi 2km/h sisällä. Tulokset olivat suhteellisen systemaattisia ja erot näkyivät, mutta hajontaa syntyi liikaa, jotta luotettavuus olisi riittävällä tasolla.

Testivetojen hajonnassa ei ilmeisesti kuitenkaan ollut pääosin kyse mittalaitteistosta vaan ajamisesta ja tuuliolosuhteista. Tehon vaihtelut, ajamista häirinneet puuskat ja herkemmin hajonnut asento loi liikaa hajontaa dataan. Näissä tuulioloissa testaamisen laatu joutuu jo koetukselle:

Teho vihreällä
Kova, puuskainen tuuli sinisellä
Teho vihreällä
Kevyt, tasaisempi tuuli sinisellä

Jos puuskatuuli loi odotetusti haasteita, muut testatut asiat toimivat. Radiot saimme pelaamaan, suurnopeuskuvauksen kokeilu onnistui, ja etuprofiilista otetut kuvat täsmäsivät hyvin otsapinta-alan ja arvioidun CdA:n määrittämiseen.

Esimerkki pinta-alan määritykseen käytetystä kuvasta
Yhtä kaikki, tuulesta huolimatta velolla oli mukavaa.

#foryourspeedonly

Monday 3 July 2017

AroDynamics – For your speed only


For your speed only.

Aerotesti kehitys etenee mukavasti. Testaaminen keskittyy nyt testiprosessin parantamiseen ja lopullisen välineistön kehittämiseen ja hankitaan. Tällä viikolla lisään testiin audiosysteemin testaajan ja kuskin välille. Aloitan kiinnitysmekanismin 3D-mallintamisen. Viimeistelen testiin liittyviä materiaaleja . Rakensimme testikäyttöön PowerTap-kiekon, joten aerotestiin voi tulla myös ilman omaa tehomittaria.

Tuntuu todella hyvältä, kun työ tuottaa tulosta. Suomen ensimmäinen pyöräilyn aerodynamiikkaan erikoistunut palvelu, AroDynamics, tavoittelee aloitusta elokuun alussa. AroDynamics tulee tarjoamaan samankaltaisia palveluja kuin esimerkiksi Aero-Coach tai WattShop Iso-Britanniassa.

Lisää on tulossa: suunnitteilla on ohjelmiston kehittäminen soveltuvaksi myös ‘roadtestiin’ maantiellä. Kartoitan myös jatkossa mahdollisuuksia sisävelodromilla järjestettäviin ‘aeroleireihin’, joita olen jo useamman organisoinut Panevezysin kansainväliselle velodromille Liettuaan.

Vähän ennen aikojaan julkiseksi tuli myös taustalla kehittämäni Live BikeFit-projekti. Se sai häkellyttävän suuren huomion, kun sain yllättäen tilaisuuden tehdä töitä Alexander Stubbin kanssa. Tässä projektissa kulmakivinä ovat yksilöllisyys, tuntuma, vuorovaikutus ja tutkittu tieto. Kehitystyö jatkuu vielä.

Jos kiinnostuksesi heräsi, ota yhteyttä: anton.a.aro[at]gmail.com

An English version of the aero test release will follow during next two days!

Terveisin,
Anton

#arodynamics #foryourspeedonly