Pelikenttien pitelemätön. - King of courts.

Salainen ase.

Pontypool dryslope.

Ben, my man.

The slope.

Salaisia aseita.

Mä hankin viimein wattimittarin ja toistaseksi se mittaa watteja pahvilaatikossa. Tosi hyödyllistä, jee. Mä yritin asentaa sen, mutta Sramin perkeleet oli vääntäny kammet oikeesti kireelle ja mä en saanu niitä irti. No mä päätin, että homma ratkastaan niin, että mä lähden punttisalille hakemaan sen puuttuvan powerin. Ja niin mä tein. Mä menin puntille ja kyykkäsin. Hölmöööö! Taas jäi Aron poika kiinni ajattelemisesta. Ei vaan, ehkä mä sittenkin lähden siitä, että salilta haetaan voimaa ihan muuhun kun kampien irrottamiseen ja hankitaan siihen hommaan oikeat toolit. Mene ja tiedä.

Mitä salibandyyn tulee niin mulla on vielä salainen ase, mutta ei kauaa koska mä kerron siitä nyt. Tai oikeestaan se on tavallaan salainen, koska sitä ei ole nähty. Mainittakoon viellä, että äidin mielestä se on viallinen, koska siinä on käyrä varsi – eikä pelkkä lapa. Mutta sepä onkin se juju, kai. On käyrä varsi ja lapa kyllä lähtee, koska ne on täydellisessä harmoniassa keskenään ja sillä on mahdotonta epäonnistua. Tarkempia faktoja: Player Bow 32 2.6, jäykkyys 26mm, PE-lapa... ketä kiinnostaa!?! Enää puuttuu se tärkein – eli tatsi. Ens viikonloppuna on sitten debyytti Brittein mestaruus sarjassa Oxfordin tiimissä. How cool is that?

Joo ja sitten vähän polkemista. Tai siis niin. Mä testasin mun FTP:tä eilen ja sitten mä testasin muutakin. Aivan ok, great ja thats about it. Ja tänää mä menin maksimipuntille ja siellä onnelisten sattumusten summana päivästä tuli täydellinen. Mun piti tehdä progressiokyykkysarjat viiden kilon nousuilla, mutta ennen vikaa sarjaa meni prosessori tilttiin ja laskuvirhe oli tuloksena. No viiden sijasta 15 lisää ja tangon alle. Mutta se nousi ja kahdesti vielä. Mega stoked! Lopputulemana uusi PB neljännessä sarjassa ja 10kg enemmäkö ennen ja yhen jalan prässissä 200 kerhoon. Ja vielä on varaa rahkeissa, taino perseellähän sitä puristetaan Kummelin mukaan, notta onko sitä varaa sitten perseessä. Loppupeleissä sekin on aikalailla ihan sama. Jokatapauksessa kiva huomata kehitystä... ja sitten mä menin penkkaamaan.

Numerot on numeroita ei ne ole niin justiinsa, mutta mikä tärkeintä mä pääsin Partasen Jannen kriteeristössä säädyllisten kyykkääjien sakkiin: 2 x ompaino vähintään. Cheers, mä tarjoan oluen kun tavataan.

Extracurricular activities.

Tylsä otsikko, mutta varsin asiapitoinen. Tylsä, harmaa ja mitään sanomaton, mutta sehän sopii tyyliin. Ketjunpyörittäjän arki kun saattaa olla välillä hieman kyseenalaista monen mielestä, vähintäänkin rutinoitunutta balanssia rasituksen, levon ja koulun välillä. Mutta sitä rutiinia on rikottu, oikeen urakalla pistetty palasiksi. Way to go son!

Laskettelua Walesissa, kelaa sitä. No keksivä keinot löytää ja me löydettiin itsemme muovimäestä. Jokseenkin koomisen tuntuista 20 vuoden lumikokemuksen jälkeen, mutta hauskaa! Opittavaa oli mukamas ja lähtökohdatkin kohallaan. Mäellä mittaa reilut 200 metriä ja korkeuserosta mulla tai muilla ei ole hajuakaan, eikä sen väliä. Hissillä ylös ja suksilla alas. Sehän riittää, ainakin monille. No siinä sitä sitten tiistain sateisessa illassa oltiin Pontypoolissa Atomicin vanhat tallipuikat jalassa kuin Liisa ihmemaassa.

Kyllähän mulle siitä sanottiin, että elä yritä leikkaavasti laskea, mutta eiköhän tässä vaiheessa ole itsestään selvää mitä mä tein. Tietenkin mä päätin yrittää leikkaavana, ku olinhan mä vetäny jo vaikka kuin monta vuotta leikkaavana. Lumipinnalla ja muovimatolla on kuin onkin eroa! Ensinkin lumi luistaa, muovi ei. Toiseksi lumella voi kantata, muovilla ei. Listaa voisi varmaan jatkaa, mutta se ei ole olennaista. Olennaista on se miten kokeilu päättyi – se päättyi holtittomaan mutta varsin tyylikkääseen seiviin jostain pöpelikön ja rinteen seuduilta – dangerzone kuulemma. Ja sillä hetkellä mä tajusin, ettei muovilla paranen yrittää leikkaavia käännöksiä. Eipä se ollut sitäpaitsi pelkkä muovimäki, sieltä löytyi vallan laadukas kickeri ja reilikin. Vieläkään mä en osannu tupladoublefrontflippejä, mutta melkeen, ja mikä parasta selvisin ehjänä kotiin. Keikan saldona yhet pannut, rutkasti kokemusta ja hyvä meininki. Tätä lisää!

Ja sitten sukset nurkkaan, maila kouraan ja sillan yli Bathiin. Pääsin tossa sattumuksien summana pelaamaan salibandyä. Ei pöljempää sanoisin. Ensi kosketukset palloon olivat heti samettisen pehmeitä, syötöt napsu just eikä melkeen ja vedot meni kaikki yläbörsään. Tai sitten ei. Jäätävän huonolla tatsilla, yli, ohi ja huti. Mailasta kiinni arvatenkin. Kun mä vähän tästä tätä lavan käyristystä muutan niin....menee viellä enemmän yli, ohi ja huti. Vilttiketju kutsuu ja juomapulloja täyttämään. Ei vaan, hauskaa oli skulata ja lopussa sitäpaitsi kulki ihan säädyllisesti, vaikka ite sen sanonkin. Kukas sen kissanhännän nostaa ja niin edelleen. Peliporukoita olisi tarjolla parikin, notta on mistä valita. Tällä hetkellä näyttäs siltä, että Oxfordin joukkueessa pelataan muutamat geimit. Vapise London Vikings!

Cheers!