Peaceful December.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille Suomessa.
Joulukuinen Wales kuittaa.

Lonely day.

Endless road of silence.

Happy fellas.

My best independence day wishes to everyone in Finland.
Peaceful December goes on here in Wales.

(c) Anton Aro

Pelikenttien pitelemätön. - King of courts.

Salainen ase.

Pontypool dryslope.

Ben, my man.

The slope.

Salaisia aseita.

Mä hankin viimein wattimittarin ja toistaseksi se mittaa watteja pahvilaatikossa. Tosi hyödyllistä, jee. Mä yritin asentaa sen, mutta Sramin perkeleet oli vääntäny kammet oikeesti kireelle ja mä en saanu niitä irti. No mä päätin, että homma ratkastaan niin, että mä lähden punttisalille hakemaan sen puuttuvan powerin. Ja niin mä tein. Mä menin puntille ja kyykkäsin. Hölmöööö! Taas jäi Aron poika kiinni ajattelemisesta. Ei vaan, ehkä mä sittenkin lähden siitä, että salilta haetaan voimaa ihan muuhun kun kampien irrottamiseen ja hankitaan siihen hommaan oikeat toolit. Mene ja tiedä.

Mitä salibandyyn tulee niin mulla on vielä salainen ase, mutta ei kauaa koska mä kerron siitä nyt. Tai oikeestaan se on tavallaan salainen, koska sitä ei ole nähty. Mainittakoon viellä, että äidin mielestä se on viallinen, koska siinä on käyrä varsi – eikä pelkkä lapa. Mutta sepä onkin se juju, kai. On käyrä varsi ja lapa kyllä lähtee, koska ne on täydellisessä harmoniassa keskenään ja sillä on mahdotonta epäonnistua. Tarkempia faktoja: Player Bow 32 2.6, jäykkyys 26mm, PE-lapa... ketä kiinnostaa!?! Enää puuttuu se tärkein – eli tatsi. Ens viikonloppuna on sitten debyytti Brittein mestaruus sarjassa Oxfordin tiimissä. How cool is that?

Joo ja sitten vähän polkemista. Tai siis niin. Mä testasin mun FTP:tä eilen ja sitten mä testasin muutakin. Aivan ok, great ja thats about it. Ja tänää mä menin maksimipuntille ja siellä onnelisten sattumusten summana päivästä tuli täydellinen. Mun piti tehdä progressiokyykkysarjat viiden kilon nousuilla, mutta ennen vikaa sarjaa meni prosessori tilttiin ja laskuvirhe oli tuloksena. No viiden sijasta 15 lisää ja tangon alle. Mutta se nousi ja kahdesti vielä. Mega stoked! Lopputulemana uusi PB neljännessä sarjassa ja 10kg enemmäkö ennen ja yhen jalan prässissä 200 kerhoon. Ja vielä on varaa rahkeissa, taino perseellähän sitä puristetaan Kummelin mukaan, notta onko sitä varaa sitten perseessä. Loppupeleissä sekin on aikalailla ihan sama. Jokatapauksessa kiva huomata kehitystä... ja sitten mä menin penkkaamaan.

Numerot on numeroita ei ne ole niin justiinsa, mutta mikä tärkeintä mä pääsin Partasen Jannen kriteeristössä säädyllisten kyykkääjien sakkiin: 2 x ompaino vähintään. Cheers, mä tarjoan oluen kun tavataan.

Extracurricular activities.

Tylsä otsikko, mutta varsin asiapitoinen. Tylsä, harmaa ja mitään sanomaton, mutta sehän sopii tyyliin. Ketjunpyörittäjän arki kun saattaa olla välillä hieman kyseenalaista monen mielestä, vähintäänkin rutinoitunutta balanssia rasituksen, levon ja koulun välillä. Mutta sitä rutiinia on rikottu, oikeen urakalla pistetty palasiksi. Way to go son!

Laskettelua Walesissa, kelaa sitä. No keksivä keinot löytää ja me löydettiin itsemme muovimäestä. Jokseenkin koomisen tuntuista 20 vuoden lumikokemuksen jälkeen, mutta hauskaa! Opittavaa oli mukamas ja lähtökohdatkin kohallaan. Mäellä mittaa reilut 200 metriä ja korkeuserosta mulla tai muilla ei ole hajuakaan, eikä sen väliä. Hissillä ylös ja suksilla alas. Sehän riittää, ainakin monille. No siinä sitä sitten tiistain sateisessa illassa oltiin Pontypoolissa Atomicin vanhat tallipuikat jalassa kuin Liisa ihmemaassa.

Kyllähän mulle siitä sanottiin, että elä yritä leikkaavasti laskea, mutta eiköhän tässä vaiheessa ole itsestään selvää mitä mä tein. Tietenkin mä päätin yrittää leikkaavana, ku olinhan mä vetäny jo vaikka kuin monta vuotta leikkaavana. Lumipinnalla ja muovimatolla on kuin onkin eroa! Ensinkin lumi luistaa, muovi ei. Toiseksi lumella voi kantata, muovilla ei. Listaa voisi varmaan jatkaa, mutta se ei ole olennaista. Olennaista on se miten kokeilu päättyi – se päättyi holtittomaan mutta varsin tyylikkääseen seiviin jostain pöpelikön ja rinteen seuduilta – dangerzone kuulemma. Ja sillä hetkellä mä tajusin, ettei muovilla paranen yrittää leikkaavia käännöksiä. Eipä se ollut sitäpaitsi pelkkä muovimäki, sieltä löytyi vallan laadukas kickeri ja reilikin. Vieläkään mä en osannu tupladoublefrontflippejä, mutta melkeen, ja mikä parasta selvisin ehjänä kotiin. Keikan saldona yhet pannut, rutkasti kokemusta ja hyvä meininki. Tätä lisää!

Ja sitten sukset nurkkaan, maila kouraan ja sillan yli Bathiin. Pääsin tossa sattumuksien summana pelaamaan salibandyä. Ei pöljempää sanoisin. Ensi kosketukset palloon olivat heti samettisen pehmeitä, syötöt napsu just eikä melkeen ja vedot meni kaikki yläbörsään. Tai sitten ei. Jäätävän huonolla tatsilla, yli, ohi ja huti. Mailasta kiinni arvatenkin. Kun mä vähän tästä tätä lavan käyristystä muutan niin....menee viellä enemmän yli, ohi ja huti. Vilttiketju kutsuu ja juomapulloja täyttämään. Ei vaan, hauskaa oli skulata ja lopussa sitäpaitsi kulki ihan säädyllisesti, vaikka ite sen sanonkin. Kukas sen kissanhännän nostaa ja niin edelleen. Peliporukoita olisi tarjolla parikin, notta on mistä valita. Tällä hetkellä näyttäs siltä, että Oxfordin joukkueessa pelataan muutamat geimit. Vapise London Vikings!

Cheers!

Absoluuttisia tavoitteita.

Hyvin jännää, sanoo Pekka Routalempi taas Pasilan jaksossa ties kuinka monennen kerran. Niimpä, niin onkin. Kysymykset mikä ja miksi tulee varmaan monelle ekana mieleen. Eikä jälleen kerran tähän kysymykseen voi vastata muuten kuin yläasteen bilsan tunnilla: ”Emmä vaan tiä.” Eikä vastausta voi kysyä Darwinilta, Descartesilta tai edes Einsteinilta – ovat potkaisseet tyhjää jo tovi sitten ja muutenkin.

No kerro nyt jo se kysmys pöljä!

Niin, mitä ensi pyöräilykausi tuokaan tullessaan?

Kahden turhauttavan ja vaikean kauden jälkeen on taas kerran kiva ottaa babystep kohti uutta kautta – suurta tuntematonta. Totuuden nimissä on kai kuitenkin mainittava, ettei hyppyä tuntemattomaan voi tehdä askel kerrallaan. No jokatapauksessa niin mun on nyt pakko tehdä. Viime kauden sairastelun jäljiltä sitä on kuitenkin lähestyttävä lyhyin askelin. Olo on taas ihan hyvä ja fiilis korkealla, mutta rauhassa se vaan on rakennettava.

Tavoitteita ei vielä ole mietitty suuremmin. Viime kauteen mentiin kovin tavottein ja hyvältähän se näytti heinäkuulle asti. Mutta mitä jäi käteen paska maku ja kipeä vatsa. Syyt jälleen kerran tavoitteista jäämisestä eivät olleet suoraan minussa. Minkäs teet. Vituttaahan se aikansa, mutta ei se paska vatvomalla parane. Mitä ne tavoitteet sitten oli? Aikoja, numeroita – absoluuttisia arvoja. Helppo asettaa, haastava toteuttaa.

Ovatko pelkät absoluuttiset tavoitteet aina kuitenkaan hyvästä?

En usko, ainakaan enään. Kisasin suksilla vuosia ja tavoittelin fis-pisteitä. Fis-pisteitä saa vähemmän jos on hyvä ja enemmän jos on heikompi. Niin taikka näin, niin suoritusta oli aina helppo arvoida. Pisteiden parannus oli onnistuminen, muuten epäonnistuminen. Asetinpa joka kaudelle pistetavoitteet ja niistä jääminen oli pahinta mitä tiesin. Pyöräilyn puolella olen tavoitellut hyvin pitkälti aikoja ja vain aikoja – joskus on saavutettu aikoja, toisinaan ei. Loppupeleissä tässä vaiheessa pyöräily uraa ei yksittäisillä ajoilla kuitenkaan ole suurtakaan merkitystä vaan jatkuvalla kehityksellä (joka ei aina näy ajoissa).

Mitä tällainen ajattelu tekee sitten suoritukselle?

En tiedä varmasti, mutta usein olen kuitenkin löytänyt itseni ajattelemasta vain aikaa, sijoitusta tai pisteitä. Ja mitä sen saavuttaminen vaatii, mitä sillä saa ja mihin se johtaa. Ajattelen siis tulevaisuutta ja asioita mihin en ite voi vaikuttaa, ei hyvä. Metsään menee ja kovaa. Miten voin ennalta tietää mitä suoritus tuo tullessaan? Aivan, en voikkaan – joten turha siellä on kisapäivänä vaivata mieltään. Mihin voin sitten vaikuttaa? Omaan suoritukseen, siihen, että saan kaiken irti, siihen, että suoritukseni on se mihin pystyn. Kun pystyn omaksumaan prosessiajattelun täysin, olen jälleen askeleen pidemmällä ja lähempänä suurta tavoitettani.

Palatakseni vielä alkuperäiseen kysymykseen.

Tuleva kausi tuo taas treenitunteja, kisoja ja lisää urheilijan arkea. Sekä pirun paljon uutta, josta en itsekään vielä tiedä.

Old season wrapped, new season ahead!

It took time for me to get this done, for that I'm sorry. After a long season (read: fairly too long) it is now time to sum it up a bit. Firstly I'd like to thank my family, friends and all people around me for the support which really was needed! Especially Teet – Thank you!

After all I was chosen to represent Finland in Euros in St. Petersburg in kilo and sprint. I started my preparation here in Caerleon, then went to Gent for some good track action. I also met some mates and went for a pizza. That was a mistake and it resulted food poisoning. In addition to that the stomach problems started to show up. I had couple days off training, but even in Falun a week after I just couldn't find the rhythm back. I felt slow and tired most of the time. Not really something I'd thought my lead up to Euros would be.

I tried to rest and let the form come up, but it never showed. I failed my Euros totally, because of the stomach. After the races I went to hospital for further examinations and at the end they found stomach/bowel infection, luckily not severe one, but still it had dropped my blood values and caused endless tiredness.After a hugely disappointing season I had a long-long rest and only then started to think about next season.

Now I'm building up for next season. It is all getting better now, and my form seems to be building up all the time. New tricks and targets for next season. I'm gonna be there and beat my worst enemy , myself, into pieces. See you there.

West Wales

I had some days off training and this is what I saw.

Photos and feelings.

Copyright: Paavo Aro & Andrus Ots

Late translation.

Athletes life?

Ahoy everybody, been a long time, but hey, I've got plenty to tell now. This period has included a bit of this and that, mostly this. Some racing, training, work for a week. How damn interesting, ain't it?

Well if we begin from the time before the Nats. My tapering plan was on the way perfectly. I had the legs and the feeling, some stomach issues evert now and then, but nothing serious. Everything was going like planned, but there is always the big but. Those stomach problems hit me big time and my kilo went badly. Silver was a disappoinment, and neither was the trip to hospital very nice.

After a short night sleep I crawled back to the track for sprint qualification. I won it, and should have got easier opponent for the first round. But no, once again. Strongest team in Finland, played strong tactics and I got the last year Nats champ for the first round. One bad match and two good ones, booyaa – I'm in semis. Although I was in semis, I had no power or energy left to compete fully. I just rode my matches hoping for miracles. There was no miracles for me and I finished fourth. Next day we had one more race for that weekend. We finished respectively fourth in team pursuit with sprinter team.

Next weekend there was team sprint and Keirin in program. We got a bronze again with a solid and decent performance. In Keirin I was just sheer shit. My tactical faults added to little struggling with my form caused bad results. Nothing to tell to kids in future. Next week still something to do: qualification race for U23 Europeans. That was a classy ride considering all the previous rides and problems. Near the required times was good enough and I'll represent Finland in St Petersburg come September.

Next week I ended up working for Finnish Cyling Union's junior camp. I enjoyed my time there and tanned my skin a bit, (without results, too bad). Juniors were amazing and ate ice cream on my pocket money. Thanks for that!

Urheilijan elämääkö?

Hei vaan, pitkästä aikaa. Viime päivityksestä on taas vierähtänyt tovi, mutta hei – nyt on sitten paljon kerrottavaa. Tällä välillä on tapahtunut sitä sun tätä, kuitenkin enimmäkseen sitä. Kisoja, treenejä ja viikko töitä ja arkiaskareita. Hitto miten mielenkiintosta, eikö totta?

Jospa aletaan SM-kapinoita edeltäneestä tovista. Valmistautuminen (Lue: Taper) sujui suorastaan erinomaisesti. Jalat toimi ja ukolla oli hyvä fiilis, mitä nyt vähän palleaan välillä koski. Lähtökohdat oli jetsulleen perjantai illan kilsaa varten. Vaan ei se helpolla taaskaan antanut. Ne vatsan lievät oireet iskivät turpaan niin, että kilsan jälkeen oltiin kanveesissa - kramppi kai. Great stuff, pettymyshopeaa ja kaupungin sairaalaan toteamaan, että kevyttä kuumetta muttei muuta mainittavaa.

Keikka terkkarille oli sinällään itsessään jo varsinainen kokemus. Sattuipa Turussa olemaan muutakin kuin ratapyöräilyn mestaruuskekkerit – Ruisrock. Näin ollen oli potilasta, jos vaikka minkä näköistä ja hoitsuilla, niillä jotka tekivät töitään varsin kova kiirus. Kahvihuoneeseen en usko kiireen yltäneen. No joo, kieltoa kisata en saanut, enkä muutakaan kuin vinkin popsia Buranaa kipuun ja sitten jatkotutkimuksiin kotona.

Väliin palauttava tirsat, eli niin kutsutut yöunet ja aamulla takaisin radalle eräajon karsintaan. Mun osalta se oli varsin mukiinmenevä pykäisy olosuhteet huomioon ottaen. Ainoana alle 12 sekunnin ja karsinnan kärki. Eikun pareja ja alkueriä oottamaan. Parit tulivat karsinnan tulosten perusteella 1-8, 2-7 etc etc. Piti siis saada helpompi alkuerä, mikä olisi ollutkin varsin suotavaa. Vaan kun ei anna helpolla niin ei anna. Vahvempi tiimi taktikoi ja sainkin muutaman edeltävän vuoden mestarin ensikierrokselle. Odoteltuani radalla tunnin verran tuli ilmoitus, notta vain viisi tuntia alkueriin. Lähdin kämpille torkkumaan...

Alkuerät. Kierros yksi: oma moka, tyhmä jätkä. Kierros kaksi: hyvä ajo ja voitto. Näin mentiin decideriin, ja allekirjoittanut arvottiin vetomieheksi. Liikkeelle, ja kaveri alkoi ensimetreistä nojaamaan - name of the game, nääs. Hauskaa sekin oman aikansa. Kovaa vetoa loppusuoralle ja peesistä isku ohi, vai riittikö. Kyllä se piru vie riitti, eikä menny ees tiukalle: voittomarginaali alle 5mm. Booyaa ja jatkoon. Ja niin menikö ne paukut? No meni. Loput erät olin täysi statisti. Onnittelut paremmille. Sunnuntaina sudittiin vielä joukkueajossa neljänneksi sprintterien ja masterien voimin.

Seuraavana viikonloppuna ajettiin Team Sprint, jossa uusittiin edellisvuoden pronssi ihan hyvällä ajolla. Keirinstä ei sitten tullut vattuakaan, taktista mielikuvituksettomuutta omasta puolesta ja keräilyerän kautta kotiin. Sanottakoon, ettei kuskikaan varsinaisemmin tuntenut itseään alfaurooksi kisapäivänä. Toivomuksissa kuitenkin oli, että jotain saataisiin tulevalla viikolla ulos – Em-tulosraja-ajossa nimittäin. Saatiinhan siinä, flegmaattisuus oli tilapäisesti taka-alalla – liekö sitten ollut kofeiiniannos riittävän stydi tai vatsavaivat hellittämässä. Oma enkka ulkona ja rajan tuntumaan, johti siihen, että jaosto esittää minua Pietariin kisaamaan Suomen paidassa. Relief.

Seuraava viikko menikin Pyöräily Unionin leirillä työnteossa. Oranssi leiripaita päällä tuli vietettyä useampana päivänä reilut 12 tuntia, ja hauskaa oli. Ajettiin maantietä, maastoa ja rataakin. Junnut ui ja mää päätin tasotella rusketusrajoja. Valkoisesta valaasta kuoriuitui vaaleanpunainen valas. Ei sitä voinnut kuin taputtaa itseään olalle ja kirota, että kylläpä kirvelee. Ääliö mikä ääliö. Ja junnun pirulaiset vei multa taskurahat jätskihaasteissa. En syönyt jätskiä en, mutta junnut söi – mun rahoilla. Kai niiden voi näin jälkeenpäin todeta menneen hyvään tarkoitukseen ja parempiin suihin. Vai voiko? Parempi se on vaan niin uskoa. Kiitos leiristä, lenkeistä ja hyvästä seurasta kaikille – junnuille ja ohjaajaporukalle. Ens vuonna uudestaan ja kundeille viellä, cohonesit mukaan ens vuoden discoon – joohan? Muuten oli tutto perfetto, I enjoyed, kiitos.

Photos from Falun

Copyright: Erja Aro

Myrsky kattilassa. [in English]

More accurately at a velodrome, which was the funniest and smallest I've ridden. So last week was a camp. Not altiude camp or even band camp, but intense training week. All that happened in Sweden, in which football world doesn't raise as much interest as royal weddings. Too bad I couldn't stay there for those weddings... So I was in Sweden, Dalarna – Falun.

To the real business then. I trained a lot and my dad trained even too much, according to daily guidelines for older fellas. Credits for that! I had only one full rest, 10 intense session, lots of sleep and not to forget Kebab. If Koppis peeps are online, I'm happy to announce that there several free slots for sponsorship tags in my skinsuit. That would be awesome!

Not to go too far from my main business, let's go to the cold facts from Sweden. In falun, there is a velodrome made of plywood plates in an old Scania factory. It is called YA-Arena. The length is 190m, width 5m and bankings are as steep as 50 degrees. So long straigths and tight bankings that it made the most funny track I've experienced. And that's not everything, there is perfectly equipped gym inside the track. If it was the fastest track in the world I could move to Falun, actually I could do it already now. Björn Stenberg is the master of the YA-Arena. The guy had an idea and made it to happen! Respect!

What did we do? Dummy question, we rode. Some enough, some too much. We trained strength, speed and endurance. Now I'm feeling the efforts in my legs and really waiting for supercompensation. Yippikayee! Couple days rest and then again – training starts. There was only one person questioning the amount of training; she thought it wasn't enough. That person was my mum. Thanks for that, but I think you noticed that it really was enough and you did. Here we go again. I think there were many things developing during the week; technique as well as physique. Despite the amount and intensity of training I managed to go for two track records; FL200 – 12,1 and 4km – 5.18. So the track isn't slow, it was only me that was tired. In addition to tiredness my head was hummin' big time after 4km, which was 21 laps. I wasn't too happy about it but spectators had some fun time watchin.

I'd really like to go back to Falun. Well mates; stay in touch and lets go to YA-Arena for some real quality training.

Thank you, Björn.

Whats next? Some racing and quality training. I'm really looking forward to the Nats in couple weeks time. Be there or be square!

Anton

Myrsky kattilassa.

Tarkemmin velolla, joka on tähän asti visiteeratuista veloista pienin ja hauskin. Viime viikko meni leirielämäksi siis. Ei, ei törkeän- tai edes korkeanpaikanleiri – vaan intensiivinen harjoitus viikko maassa, jossa edes jalkapallon MM-kisat (joskin ilman omaa edustusta) eivät merkitse paskaan vertaa. On nimittäin kuninkaallisten häiden aika. Harmi kyllä, en itse kyennyt jäämään vielä viikoksi seuraamaan kuinka Victoria ja Daniel lausuvat nuo legendaariset sanat. Kyseessä siis Ruotsi, Dalarna ja Falun.

Lääkkeet! Asiaan siis. Olin leirillä ja ajoin paljon, ja Paavo ajoi liikaa vanhojen ukkojen mittapuulle – ainakin omien sanojensa mukaan. Viikkon mahtui yksi täyslepi, 10 reeniä ja pirun paljon unta sekä lounaaksi kebabia. Jos Koppiksen väki lukee niin sponsorinpaikat paidassa on tyhjiä, ja saapa kypäräänkin tarran laittaa.

Ettei nyt ihan karata sivuraiteille niin mennääs sitten kylmiin faktoihin, tai johan tässä kolmesti karattiin. Falunissa on Scanian vanhaan tehtaaseen rakennettu vanerinen velo – YA-Arena. Mittaa 190m, leveyttä 5m ja kallistusta 50deg. Niin on suorat pitkät ja kaarteet lyhyet, että on hauskin rata ikinä! Saa kallistaa, taittaa ja taaplata. Eikä siinä vielä kaikki, sanois Ostos-TV, silläpä keskellä mitä mainioin punttis. Well, too good to be true? Might be, jos se vielä ois kaiken tän lisäks maailman nopein rata niin mä muuttaisin Faluniin, voisinpa mä nytkin muuttaa. Isäntämiehenä velolla häärii idean isä Björn Stenberg. Miehellä oli unelma sisävelosta ja nyt miehellä on sisävelo! Vau.

Mitä radalla tehtiin? No, ajettiin tietenki, se kai on ihan perusidea. Toiset riittävästi ja toiset liikaa. Tehtiin voimaa, nopeutta ja kestävyyttä. Nopeus, voima, kestävyys, nopeus, voima ja kestävyys. Nyt on olo piesty ja superkompensaatio haaveissa. Heh, pari päivää lepiä ja sorvin ääreen. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan ensin palautuu. Äiti vielä haastoi vieressä, ettei tämä riitä. Kokeileppa ite: maksimikykää, startteja kertaa kolme settiä molempia. Ompa paha, kyllä lähtee. Hauskaa oli ja selvää kehitystä sekä ajoteknisesti, että fyysisesti. Treeneistä huolimatta leirin loppuun syntyi kaksi YA-Arenan rataenkkaa, lentävä 200: 12,1 ja 4km: 5.18 - ja pönttö vislasi huolella 21 kierroksen effortin jäljiltä. Katsojilla oli kyllä hauskaa.

Takaisin on kova tahto. Hyvä pyöräilijä toverit; ottakee yhteyttä ja lähetään Faluniin YA-Arenalla treenaamaan laadukkaasti! Kiitos Björn.

Mitäs sitten jatkossa muuta kun Faluniin takasin? Viikkokisoja ja kovaa vauhtia kohti Turun Sm-kahinoita. Be there or Be Square!

Parhain terveisin, Anton

Helsingin kisakevättä..

Kauan on kulunut....

...eli mä ryssin tän homman. Vannotin äidille, että mä päivittelen tätä blogia aktiivisesti. Ja paskat! No joo, se siitä. Nyt mä otan itteäni niskasta kiinni, jälleen kerran.

Koti on ihan kiva ja mikä tärkeintä Helsingin velo ihan ajokunnossa. Maalit rapisee ja ikää karttuu, 70 vuotta tulee kesällä mittariin. Mitä pyöräilyyn tulee, niin konkeli liikkuu päivittäin ja kisapäiviäkin on kertynyt. Kaikki torstaikisat ovat olleet ohjelmassa ja kilsan kisoja on vyön alla useita. Hienoa, kai? Ajat ovat olleet luokkaa 'ihan jees', mut ku parempaan pitäs pystyä ja pystyykin – pian. SM-kahinoihin on nyt kuukausi ja sittenpä en tiedä. Haaveissa olisi päästä hakemaan keskiseen Eurooppaan Güntherin maille hakemaan kovuutta, saas nähdä.

Mitä kuluneelta toukokuulta jäi sitten kouraan? Vesisadetta, hellettä, mopopeesiä Teetin perässä ja treenejä – unohtamatta Combatin 10v-keikkiä. Teinpä myös pikaisen kambäkin maantielle, ei muuten päättynyt hyvin – tai ei kovin huonostikaan, ymmärsin tulla ajoissa pois sentään. Kivasti oli SM-kortteli tampereella kevään ruttoisimmassa säässä ja matkana 40 kieppiä (eikä kiepin mitasta aavistustakaan). Muut poijjaat levitteli linimenttiä sun muuta ja minä vedin talviajorytkyjä niskaan – amatööri kyseessä siis. Oli kylmää ja astma teki tenät jo lämmittelyssä, mutta kun Mansessa oltiin niin starttiin mentiin ja äkkiä pois oikeiden kuskien tieltä kuuden kiepin jälkeen. Äiskä tiivisti homman nimen pikaisesti elämäni ehkä harmmillisimman keskeytyksen jälkeen: 'Mä jo alunperinkin ihmettelin, että helvettiäkö sä tänne lähdet.' Niinpä!

No radalla kaikki on radallaan. Välityksiä testattu ja senteistä se on kiinni, tarkemmin 8cm enemmän on liikaa. Samapa tuo, ei haalareita oo varaa riisua, töitä kun on enemmän kun riittävästi. Helppo kuitekin jatkaa kun suunta on oikea. Hulluko sitä nyt väärään suuntaan töitä tekisi. Kiva on reenata, kun pyörä kulkee – ja sehän kulkee.

Kirjoittamishetkellä makaan sohvalla katsoen futista. Go Oranjes!

Been a long time....

too long, according to my mum. To be honest I promised to update my blog often, but failed that miserably. Sorry mum! Anyway, past is past, now I'll be active.

It is nice to be at home, ready meals and easy days. Velodrome back home is alright as well, not perfect but rideable. No worries on that side. When it comes to my training, it is all good as well. I've competed several times and had some promising results, but simply not good enough. There some work to done, I guess. Nats are in four weeks time and after that there are some open plans. Personally I'd like to head to Europe to get some quality races in my legs.

Last month included some real experiences. Wet, cold, heat, cycling and Combat's 10yrs-gig. I actually made a comeback into road racing. There won't be another. It was too cold for me and I gave up on early stage, which was my luck. Probably? As my mother already wondered before race: 'Why the hell are you going there?' Good question!

But on track I'm on track. Tested the correct gearings and had some decent rides. Well done, and also lots of work to be done as well. Luckily it is nice to train as I know what to do and why. At the time I enjoy riding more than ever.

By the way, at the moment I'm laying on the sofa watching some football. Go Oranjes!

Destination: Espoo, Finland. -Part 2-

Lepiä Bielefeldissä ja vähän muuallakin. Löytyi rata tai kukkatarha tai oikeestaan molemmat - enemmän se oli kukkiva velo ja romahtanut katsomo? Huomattua tuli joka tapauksessa, että kaikissa meissä asuu pieni luontokuvaaja. Tämä selvisi spotattuani sorsan suihkulähteessä....

BIELEFELD VELODROME (tai siis jämät...)

SYNTYNYT LUONTOKUVAAJAKSI?

JA LOPUKSI...

"Mut entä jos on ihan kauhee hätä?!?"


(c) Anton Aro

Destination: Espoo, Finland. -Part 1-

Hola! First year of uni behind and time to come back home for a while. First stop was in Oostende and second in Gent.

Oostende SportPark Velodrome (Find the rider!)

Training going on.

Speeding up in Gent.

Effort in Gent

"Hey mum, I'm coming home!"

(c) Paavo Aro

Some skies.

Copyright: Anton Aro

Cold day in Herne Hill.

Nyt on ratapyöräilyn kehto - Herne Hill - nähty ja kilpailtu. Tai no kilpailemisesta voidaan olla montaa mieltä... Rankka sateen huuhdottua radan seitsemännen kerran suorin kotia takasin sorvin ääreen. Huhtikuu 18. merkkaa vaan ja ainoastaan. Enivei, pari fotoa....

Quick pic of my new girl friend.

Dolan Forza

Looking good?

Hei vaan kaikki.

Mä olen täällä taas tarinoimassa. Vaiherikas pyöräprosessi on onnellisesti ohi ja alla uuden karhea Dolan Forza. F**k aye!
Kaikki kondiksessa, kaiketi? Pyörä liikkuu lupaavasti, asento alkaapi hahmottua ja niin edelleen. Tutto perfetto tai jotain sinnepäin sanois italialainen.

Heya!

Here I am with some news. New frame arrived and she is a beauty, Dolan Forza.
It is all good over here. Times are improving and riding position is in fine tuning. Great, aye?

Frontal area

Side

Tough day on my bike.

Copyright: Paavo Aro

Project: Powerful Sprinting Position

I'm starting to develop my sprinting abilities and one of the fundamental issues is the riding position... So here is the start:

Copyright: Paavo Aro

Back to basics; season opener behind.

Illan alkuja vaan.

Pietarista selvittiin hengissä ja hyvinhän se Omnium debyytti meni. Kokonaisvoitto ja kolme osakisa voittoa neljästä. Way to go! Bonuksena pari PB:tä, mutta niistä hyshys. Miinuspuolena mainittakoon parin tuubin suuruinen tilastotappio. Hyvä reissu enivei!




Good evening!

Back home from St. Petersburg. I had a successful debut in Omnium and as a bonus made some PB's. Way to go, keep the level! Despite two punctures the trip was just great. I really enjoyed racing. Thank you St. Petersburg people!

Copyright: Paavo Aro

From Russia with love.

Terrrrve,

Luminen Pietari kuittaa. Vanerilla eka kertaa kokeiltu, eli siis täkäläinen baana. Ylihuomenna kauden avaus; 500m, pudotusajo, 2km sekä linja-ajo. Ei oo nopein rata, mutta grippaa niin julmetusti. Kiva ja hemmetin helppo ajaa. Ja kivoja ihmisiä, viel kun puhuttua ymmärtäis. Suosittelen kuitenki.

Hey all,

St. Peterburg calling! Velodrome tested. Season opener only two days ahead. Grippy track, not that fast, but anyhow - easy to ride and enjoyable. My recommendations even for first timers.

Copyright: Paavo Aro